Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

Anna kylmää kyytiä kesäherkuille

Syötäväksi kelpaavan ruuan hukka on kotitalouksissa jopa kymmenen prosenttia. Meille jokaiselle on tuttu tilanne löytää jääkaapista pilaantunutta ruokaa, joka oli tarkoitus syödä myöhemmin. Pilaantumisprosessia kannattaa hidastaa tekemällä oikeita valintoja jo kaupassa ja kotimatkalla. Näin ruoka säilyy tuoreempana sekä maukkaampana. Huolehtimalla ruuastasi huolehdit samalla myös omasta terveydestäsi.

Automatkalle lähtiessä ruuat kannattaa hankkia määränpään lähistöltä, mikäli matka kestää yli kaksi tuntia. Jo kaupassa voi kylmäsäilytystä vaativien elintarvikkeiden matkaa lämpimässä lyhentää valitsemalla ne viimeiseksi ostoskärryyn. Osa ruokakaupoista onkin tuotesijoittelullaan tehnyt tämän helpommaksi esimerkiksi sijoittamalla pakastealtaat kassojen läheisyyteen. Vaikka kotimatka olisi lyhyt, ota kylmälaukku ja kylmävaraajat mukaan kauppaan. Älä koskaan katkaise kylmäketjua. Ruoka kannattaa esimerkiksi marinoida jääkaapissa, näin voit nauttia elintarvikkeista tuoreina vielä ruokapöydässäkin. Jääkaapin keskilämpötilan tulisi olla +5 C, ja sen voi tarkistaa asettamalla lämpömittarin vesilasissa jääkaappiin.

Tarkkailemalla elintarvikkeiden merkintöjä tiedät, milloin on vielä turvallista syödä ne jääkaappiin unohdetut oliivit ja hillosipulit. Parasta ennen -päiväys kertoo vähimmäissäilyvyysajan ja tuotetta voi tämän jälkeen vielä myydä ja käyttää mikäli se näyttää, tuoksuu ja maistuu käyttökelpoiselta. Viimeinen käyttöpäivä ­-merkinnällä varustetut tuotteet sen sijaan pilaantuvat herkästi eikä niitä saa syödä viimeisen käyttöpäivän jälkeen. Pyri mitoittamaan hankittava ruokamäärä mahdollisimman tarkasti ja varaa mökkikeittiöönkin hätävaraksi mieluummin kasviksia ja kuivatuotteita, jotka oikein säilytettyinä kestävät pitkään tuoreina.

Suunnitelmallisuudella ja tarkkaavaisuudella sinunkin on mahdollista vähentää roskiin menevän ruoan määrä lähelle nollaa. Osa tehdystä annoksesta kannattaa jo heti ruokailun jälkeen sijoittaa pakastimeen, jotta ruoka säilyy hyvänä ruokailuhetkeen asti. Jos ruokaa kuitenkin pilaantuu, huolehdithan, että se pääsee biojäteastiaan tai kompostiin.  

Suven suosikkiruokien säilytykseen ja pakkausmerkintöihin liittyviin pulmiin pureudutaan 10.–11.6.2009 klo 12.00–18.00 Varsinais-Suomen Marttojen ja VALONIAN johdattelemana Vanhalla Suurtorilla pidettävässä yleisötapahtumassa Kylmää kyytiä kesäherkuille. Tervetuloa mukaan!

Vinkin laati Krista Leivo Valoniasta

Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy