
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit Eettinen joululahja on viisas valintaJoulun alusviikot - aggressiivinen markkinointi, joka on jo alkanut - ovat stressaavaa aikaa monelle. "Mitä ostaisi lahjaksi tutuille, joiden mieltymyksiä tai tarpeita en tunne"? Hyvä tahto ja tarpeet lyövät usein toisiaan korville. Jokainen tietää, ettei turhaa kulutusta pidä lisätä. Onneksi lahjan hankkiminen voi olla kestävän elämäntavan mukainen. Eettisen kulutuksen konkreettisin muoto on muun muassa Luonto-Liiton markkinoima "Älä osta mitään" -kampanja. Monet arvostavat tavaraa enemmän esimerkiksi lupausta palveluista kuten siivousavusta, kukkien kastelusta, lumen luonnista jne. Tai jos konkreettisempaa haluaa, vaihtoehtoja on rajattomasti palvelupuolella: lahjakortti kampaajalle, kylpylään, konserttiin.Jos haluaa kääriä eettisen lahjan konkreettisesti pakettiin, hyviä valintoja ovat esimerkiksi Reilun kaupan tuotteet. Kaupoissa on jo hyvä valikoima kehittyvien maiden köyhille maanviljelijöille ja yrittäjille oikeudenmukaisen korvauksen takaavista ja ympäristöä kunnioittavin menetelmin valmistetuista, omalla tuotemerkillä varustetuista tuotteista. Samaan eettiseen sarjaan kuuluvat kehittyvistä maista tuodut käyttö- ja koriste-esineet ja tarvikkeet, joita useat tahot myyvät. Vaihtoehdoista saatietoa mm. Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen internetsivuilta (www.kepa. fi/joululahjat), joilla esitellään 38 kotimaista ja kolme ulkomaista eettisiksi lahjoiksi sopivien tuotteiden tarjoajaa ja välittäjää tuote- ja palvelukuvauksineen ja yhteystietoineen. Eikä toiminnan taustoja tai oikeudenmukaisuutta tarvitse epäillä, sillä mukana ovat mm. Punainen risti, Unicef, Mannerheimin lastensuojeluliitto, YK-liitto. Eettistä lahjaa etsivän kannattaa tutustua myös pienempien ja tuntemattomampien toimijoiden palveluksiin, joista löytyy taatusti sopivia vaihtoehtoja - ja saajalleen suuria yllätyksiä. Listoilta löytyy hyviä avustuskohteita sekä Suomesta että kehittyvistä maista eri maanosissa. Monet palvelujen tarjoajat myös kertovat tarkoin, mihin ja miten kampanjalla hankitut varat käytetään. Konkreettisina esimerkkeinä eettisistä lahjoista voi mainita esimerkkejä jo viiden euron sijoituksesta enimmillään parinsadan euron, ainakin yrityksille sopiviin vaihtoehtoihin vaikka Kirkon ulkomaanavun "Toisenlainen lahja" -listalta (www.kirkonulkomaanapu.fi) : Koulupuku lapselle (ilman pukua lapsi ei pääse opintielle), henkilötodistus (jota ilman ihminen jää vaille kaikkia perusoikeuksia koko loppuelämäkseen), kanoja, vuohia tai sikoja kehittyvien maiden maalaiskyliin (jotka voivat näin päästä nälänhädästä omavaraisuuteen), puun taimia tai puhtaan veden takaavia järjestelmiä, joilla sekä ihmisten että ympäristön terveys taataan nyt ja tulevaisuudessa. Kaikessa joululahjahulinassa on kuitenkin tärkeintä muistaa tärkein periaate: Myönteinen ajatus ja muistaminen ovat aina tärkeämpiä kuin kulutetut eurot! Valonian Ekovinkin laati ympäristötoimittaja Kai Aulio 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |