Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

Ekologinen pellava


Pellavaa on käytetty tuhansia vuosia ravinto- ja kuitukasvina. Tänä päivänäkin sitä hyödynnetään mm. lääkkeiden, öljyjen, kankaiden ja eristeiden valmistamiseen. Ihan tavallisessa arjessa esimerkiksi pellavainen tiskirätti on mitä ekologisin keksintö. Bakteerikammoiseen aikaamme se sopii luonnonmukaisesti antibakteerisena, likaa hylkivänä ja helposti puhdistettavana materiaalina. Ei ole sattumaa, että entisajan laudeliinat olivat usein pellavaisia.

Pellavarätti on jo valmiiksi imukykyinen ja tämä ominaisuus paranee edelleen käytön myötä. Toisaalta kuitu on niin kova, että sillä voi hangata pinttynyttäkin likaa ja näin vähentää pesuaineiden käyttöä. Pellavarätti on kestävä, sietää tarvittaessa kuumaakin pesua, eikä repsahda ikäviä haisuja levittäväksi harmaaksi kasaksi altaan reunalle nykyisten modernimpien rättien tapaan. Vuosikausia palveltuaan loppuun käytetty rätti voidaan hävittää vaikka kompostoimalla.

Lämmöneristeenä pellava on luonnonmukainen ja hengittävä päinvastoin kuin laajasti käytössä olevat mineraalivillat. Etenkin puurakentamisen yhteydessä luonnonmateriaalit ovat turvallisempia, sillä ne sitovat itseensä kosteutta ja luovuttavat sitä olosuhteiden muuttuessa edelleen eteenpäin ilman, että kosteus jää rakenteisiin lahovaurioita aiheuttamaan. Lämmön ja äänen eristäjänä pellava on erinomainen.

Pitkään unohduksissa ollut pellava onkin nyt jo jonkin aikaa elänyt uutta tulemistaan. Se on niin monipuolinen ja lähes 100-prosenttisesti hyödynnettävissä oleva kasvi, että sen sietäisi nousta pienten piirien trendimateriaalista myös laajemmin käytössä olevaksi tuotteeksi.

Valonian ekovinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta

Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy