Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

6.12.2010

Joulurauhaa aloittelijoille sekä vähän edistyneemmille

Moni sanoo vihaavansa jouluhössötystä. Silti kauppakeskukset ovat joulun alla täpösen täynnä kiireisiä jouluostoksilla kävijöitä. Jos ruuhka ja kulutusparatiisien hälinä ahdistavat, voimme mainiosti pysyä pois ruuhkasta ja hälinästä. Joulupöydän herkkujen ja välttämättömien lahjojen hankkimiseen riittää pari harkittua kauppareissua, ja sen jälkeen voimme keskittyä oleelliseen. Voimme keskittyä joulun odotukseen.

 

Kovaan vauhtiin tottuneelta unohtuu helposti hidastamisen taito. Pienen harjoittelun jälkeen sen kuitenkin taas oppii. Joulunaluslaiskottelun aloittelija voi ensin puuhata hiukan aktiivisemmin, mutta silti kauppakeskuksia välttäen. Hyväksi havaittuja, rauhoittavia joulunaluspuuhia ovat mm. joulukorttien ja koristeiden askartelu, pipareiden leipominen (bonuksena hyvä tuoksu!) ja kelien niin salliessa joululyhtyjen rakentaminen. Jos lumi ja jää sattuvat olemaan vähissä, voi verrytellä ihan vain leppoisella tepastelulla lähimetsissä ja puistoissa, ehkä jopa palkita itsensä mukavassa kahvilassa joulutortulla ja kahvikupposella.

 

Edistyneemmät hidastajat ovat jo valmiita siirtymään seuraavalle tasolle. Tällä tasolla osataan myöntää, että joskus on lupa pysäyttää liike kokonaan. Tuli kynttilöihin, kodin paras nojatuoli ja hyvä kirja. Ehkä levyllinen lempimusiikkia ja kaikki ne vuoden mittaan tallennetut kiinnostavat elokuvat, jotka on tarkoitus katsoa ”joskus”. Tai entä jos viettäisikin tänään läheisten kanssa enemmän aikaa kuin ne tilastoidut 8 minuuttia? Rauhallisesti illallista nauttien ja päivän tapahtumista keskustellen.

 

Hidastelijan joululahjankin voi löytää kaukaa ostoskeskuksista. Puhelinluettelon keltaisilta sivuilta voi tilata koko perheelle yhteisen lahjan: joulusiivouksen. Silloin mikään ei enää pääse häiritsemään täydellisen rauhallista jouluamme.

 

 

Valonian ekovinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta

 


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy