Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

20.12.2010

Kattilat täynnä puuroa?

Vanhoissa joululauluissa kuvataan runsasta joulupöytää, josta ruoka ei lopu ja herkkuja on montaa eri sorttia. Tänä vuonna joulu on melko lyhyt, joten ruokiakaan ei tarvitse keittää ja paistaa kovin monen päivän varalle. Ostoskärryjen täyttämisen sijaan käytä heti aikaa suunnitteluun ja vähennä ostostesi määrää pienemmäksi.

 

Jouluruokia laittaessasi hyödynnä jälkilämpö niin uunissa kuin keittolevyllä. Ruoka kypsyy kyllä, vaikka sammutat virran hieman aikaisemmin. Esimerkiksi uunin lämpötila on jopa sata astetta puolen tunnin kuluttua virran katkaisusta. Valmista uuniruoat peräkkäin mikäli mahdollista.

 

Kinkun paisto vie aikaa ja energiaa. Jos haluat välttää sähkön kysyntäpiikkejä ja kalliimpia maksuja, paista kinkkusi yöaikaan ja mieluummin pari päivää ennen joulua. Älä lämmitä sähkösaunaa samaan aikaan.

 

Kaiken ei tarvitse olla uunissa pitkään kypsennettyä, joten kokeile uusia reseptejä ja tee ruokasi välillä vaikka mikroaaltouunissa. Sähkönkulutus pienenee kun teet nopeasti kypsyviä ruokia. Kun ennen joulua leivot ja pakastat, laita pakkaseen vain kokonaan jäähtyneitä tuotteita. Kun pakastat pieniä eriä ja litteästi pakattuina, niin tuotteet pakastuvat nopeasti. Myös niiden sulaminen käyttöön nopeutuu.

 

Tarkista jääkaapin ja pakastimen säilytyslämpötilat. Pakastimessa -18 astetta on suositeltava, jääkaapissa +4-6 astetta pitää elintarvikkeet hyvinä. Jos jääkaappi tulee liian täyteen, hyödynnä parvekkeet ja kylmät varastot mikäli pakkasta ei ole liikaa. Kylmälaukku tai muu tiivis laatikko pitää pienet eläimet ja linnut loitolla herkuistasi.

 

Harva jaksaa syödä samoja ruokia useita päiviä. Osta ruokia ja niiden raaka-aineita vain pieniä määriä, älä liioittele. Mitä useampia ruokalajeja pöydässä on, sitä pienempiä ovat annoskoot. Suomalaiset heittävät ruokaa roskiin jopa oman painonsa verran vuodessa ja jouluna ylimääräistä ruokaa laitetaan pois arkea useammin. Opettele siis tekemään tähteistä ruokaa. Jos ne eivät sovi joulunajan tarjoiluun, pakasta tähteet ja käytä ne tammikuun arkiruokiin.

 

Ekovinkin laati Liisa Harjula Valoniasta

 


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy