
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 20.7.2009
Kesämökin jätehuoltoKaukana ovat ne ajat, kun kesämökin jätehuolto perustui kahden astian lajitteluun: palamattomat liiterin taakse alati kasvavaan röykkiöön ja palavat iloisessa sekamelskassa tynnyriin roihuavan tulitikun kanssa. Nykyisin myös vapaa-ajan asuntojen on kuuluttava järjestetyn jätehuollon piiriin, eikä syntynyttä jätettä saa kuskata edes vakituisen asunnon jäteastiaan.Jätehuolto vaatii mökillä samaten kuin haja-asutusalueella yleensäkin enemmän omatoimisuutta kuin kaupunkiasunnossa. Lajittelupisteitä on joka kunnassa, mutta sellaista ei välttämättä löydy ihan kotiportilta. Mökillä oleillessa kannattaakin jo kaupassa miettiä tarkoin lähialueen lajittelumahdollisuuksia ja välttää kaikkia moneen kertaan pakattuja, kertakäyttöisiä tai jätteeksi muuttuessaan pitkiä kuljetusmatkoja vaativia tuotteita. Monet ovat sanoneetkin, että mökillä elämä on yleensä yksinkertaisempaa ja toimeen tullaan paljon harvemmilla kauppareissuilla. Maatuvaa jätettä syntyy aina, mutta sitä varten on helppo perustaa oma kompostori. Ruuantähteiden lisäksi siihen voi laittaa myös muuta maatuvaa, kuten pehmopapereita, kanamunakennoja, paperipusseja jne. Samalla saadaan kesähelteessä helposti hajua keräävät jätteet pois muovipusseista haisemasta. Useimpien alueiden jätehuoltomääräykset kieltävät muovin polttamisen kokonaan, koska kotipesässä tai nuotiolla poltettaessa niistä vapautuu aina myrkyllisiä yhdisteitä. Sama koskee kaikilla tavoin käsiteltyä (maalattua, lakattua, kyllästettyä) puuta sekä erilaisia rakennuslevyjä. Muovijätteet kuuluvat alueesta riippuen joko omaan jäteastiaan tai aluekeräyspisteeseen ja isommat esineet ja rakennusjäte jäteasemalle. Jäteasemilta löytyy yleensä myös ongelmajätteiden vastaanottopaikka. Käyttökelpoista tavaraa kannattaa ilman muuta tarjota lähimpään kierrätyskeskukseen. Jätehuoltomääräykset vaihtelevat jonkin verran paikkakunnasta riippuen, ja tarkempia ohjeita voi aina tiedustella joko alueelliselta jätehuoltoyhtiöltä tai kunnan ympäristöviranomaisilta. Valonian ekovinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |