
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 7.9.2009
Kierrätä ja vaihda perennojaPerennoiksi kutsutaan monivuotisia, kukkivia, ruohovartisia koristekasveja. Niiden maanpäällinen osa kuolee talven tullen, mutta juuriosa jää eloon ja lähtee kasvuun keväällä. Monet perennat saattavat kasvaa liian tiheiksi niin, että lehdet alkavat pienentyä ja kukinta heikkenee. Silloin on aika tehdä nuorennusleikkaus ja pistää perennantaimia kiertoon.Perennoja jaetaan tavallisimmin lajista riippuen 3–10 vuoden välein. Kivikkokasveja, esikoita, päivänkakkaroita ja syysleimuja voi jakaa kolmen vuoden välein, mutta jotkut, kuten pionit ja kotkansiipi, tarvitsevat jopa 10 vuoden kasvurauhan. Keväällä ja alkukesällä kukkivat perennat jaetaan yleensä syksyllä niiden kasvettua 10–20 senttiä korkeiksi. Syksyllä kukkivat kasvit jaetaan samalla tavalla keväällä. Näin niiden kasvu ja kukinta kärsivät mahdollisimman vähän. Perennan juurakko kaivetaan esiin ja jaetaan käsin, veitsellä tai puutarhalapiolla kahteen tai useampaan osaan. Jokaiseen jako-osaan pyritään saamaan kunnon juuri ja muutama hyvä kasvusilmu. Työ on hyvä tehdä pilvisellä säällä tai suojata juuret siirron ajaksi auringolta. Jakotaimi istutetaan entiseen syvyyteen tai vähän syvemmälle. Pienet kivikko- ja reunakasvit istutetaan 20–30 cm välein, keskisuuret 30–40 cm välein ja suuret perennat 40–70 cm välein. Sen jälkeen maa tiivistetään käsin ja kastellaan. Loppukesä ja syksy on hyvää aikaa jakaa perennoja ja ilahduttaa taimilla ystäviä ja naapureita. Yhdessä voidaan myös järjestää perennojen vaihtopäivä. Näin kaikilla halukkailla on mahdollisuus saada omaan pihaan uusia kestäviä ja kotimaisia taimia. Valonian ekovinkin laati Helena Nikkanen 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |