Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

8.7.2011 16.07

Kunnioita saaristoluontoa

Suomen jokamiehen oikeudet antavat meille laajat vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuudet, saamme veneillä, uida ja retkeillä melko vapaasti. Retki- ja luonnonsatamien käyttö edellyttää ehdotonta luonnon kunnioittamista. Periaatteena on, että seuraava rantautuja löytää yhtä siistin ja miellyttävän paikan kuin, mistä itse sait nauttia. Liiku ja oleskele luonnossa jälkiä jättämättä, roskaamatta, meluamatta ja eläimiä häiritsemättä.

Erityisesti lintujen pesimisaikaan on hyvä välttää liikkumista tärkeiden lintuvesien ja pesimäluotojen läheisyydessä. Lemmikkieläimiä ei saa missään tapauksessa päästää irti kyseisillä alueilla. Jos lintuemo karkotetaan pesältään tai poikasten läheisyydestä, lokit ja varikset tuhoavat nopeasti pesässä olevat munat tai rannoilla ilman suojaa odottavat poikaset.

Luonnonsuojelualueet on yleensä merkitty merikortteihin ja näille alueilla saattaa maihinnousu olla kokonaan kiellettyä lintujen pesimisaikaan. Myös sellaisilla saarilla, joilla laiduntaa kotieläimiä on syytä olla varovainen, sillä maihinnousu ja varsinkin koiran irtipäästäminen saattavat aiheuttaa haittaa eläimille.

Kunnioita myös talojen ja mökkien rauhaa ja yksityisyyttä. Asumusten rantoihin ei saa rantautua eikä niiden lähelle saa edes ankkuroitua. Sama koskee marjastusta ja sienestystä: niitä saa poimia, mutta ei kenenkään pihapiiristä tai sen välittömästä läheisyydestä.

Avotulta ei saa tehdä toisen maalle, joten käytä aina valmiita tulipaikkoja, joita löytyy suosituimmista retkisatamista. Nuotiopaikkojen puusuojissa olevaa puuta saa käyttää, mutta säästeliäästi, jotta siitä riittäisi mahdollisimman monelle. Mikäli puusuojasta ovat puut loppuneet, ei alueen puustoa saa käyttää polttopuuna. Avotulenteko on kokonaan kielletty metsäpalovaroituksen aikana. Onkia ja pilkkiä voi ilman lupaa, mutta virvelöinti ja verkkokalastus ovat luvanvaraisia.

Valonian Ekovinkin laati Nora Forsman Pidä Saaristo Siistinä ry:stä

Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy