Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

Lumen taju

Kun on lunta, etenkin lapset tietävät heti, mitä tehdä. Heillä on myötäsyntyinen lumen taju. Heille on selvää, millaisesta lumesta syntyy palloja ja minkälaisesta ei. Myös lumen liukumisominaisuudet ovat heillä jotenkin salaperäisesti koodattuna aivojen siihen osastoon, jossa asuvat esi-isiltä perityt vaistotoiminnat.

 

Aikuiset näyttävät joskus hapanta naamaa, etenkin silloin, kun lumesta pitäisi päästä EROON. Vinkkinä vain: se ei kannata. Lumi ja jää ovat oivallisia ja lähes ilmaisia yhteistyökumppaneita monenlaiseen reipashenkiseen puuhailuun. Täällä niin harvinaisen lumen kunniaksi kannattaa ehdottomasti pitää juhlat.

 

Kun illat onneksi vielä ovat pitkiä, tarvitaan jäälyhtyjä tuikkimaan iloisesti pimeyteen. Muotiksi käyvät kaikenmuotoiset astiat uuninpellistä jääpalalokerikkoon. Pienistä värjätyistä jääpaloista saa hurmaavia pienoislinnoja tai igluja. Niiden ystävällisessä valopiirissä voi loihtia mielikuvituksellisia lumijäätelöannoksia. Lumipallot koristellaan jäätyneillä marjoilla, oksilla tai lorauksella värjättyä vettä. Laihduttajakin tulee niistä iloiseksi muistaessaan, ettei lunta saa syödä. Mutta lumeen sekoitetut luonnonaineet, kuten multa tai kuusenneulaset tuoksuvat huumaavasti. Juhlien villiintyessä yötä kohti, ennen niin ärhäkkä lumenkolaaja voi jopa riehaantua antamaan rakkaalleen hellän, ihoa virkistävän ja kiinteyttävän lumipesun, ja pusun.

 

Toivoo lumipöllyssä, Susanna Auvinen Valoniasta


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy