Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

Matka maailman kauneimpaan saaristoon

Saariston Rengastie on saavuttanut suuren suosion, eikä syyttä. Vajaan kahdensadan kilometrin matkalla pääsee nauttimaan ainutlaatuisesta saaristosta, joka kauneutensa puolesta pärjää mainiosti kilpailussa ulkomaisten saariryhmien kanssa. Virallisen rengastien lisäksi Turun saaristo tarjoaa lukuisia muita reittivaihtoehtoja, innokkaimmat voivat ulottaa retkensä Ahvenanmaalle asti. Ja mikä parasta: varsinaissuomalaiselle saaristo on niin lähellä, että matkan voi tehdä myös pyörällä.
 
Omatoimiseen matkailuun tottunut pakkaa pyörälaukkunsa ja polkaisee tien päälle. Saaristo on täynnä monenlaista majoitusta aina teltan paikasta ja mökeistä viihtyisiin majataloihin ja tasokkaisiin hotelleihin. Yhteysalukset ja lossit  liikennöivät taajaan ja pyörällä pääsee sujahtamaan helposti mukaan ohi pitkien autojonojen.
 
Valmismatkojen ystäviäkään ei ole unohdettu. Monipuolisimpiin paketteihin kuuluvat majoituksen, yhteysalusten ja reittikuvauksen lisäksi myös pyörät, pyörälaukut, kypärät ja vieläpä osa aterioistakin. Reittien pituudet vaihtelevat ja niitä voi halutessaan aina pidentää. Päivämatkojen pituuksissa löytyy niin leppoisille sunnuntaipyöräilijöille kuin kovakuntoisille ammattilaisillekin. Kaikki valmispaketit on suunniteltu niin, että valitsemaasi lähtö- ja päätepaikkaan pääset helposti julkisilla kulkuvälineillä. Muutamat bussiyhtiöt järjestävät myös omia valmismatkojaan, joko kaikille avoimina päiväretkinä tai räätälöityinä ryhmämatkoina.
 
Saaristoreitit tarjoavat monimuotoista luontoa, historiallisia nähtävyyksiä sekä erinomaisen kuntoilumahdollisuuden. Säästöpuolelle taas voit kirjata edut kukkaron, ruuhka-autoilun syömien hermojen ja ympäristön hyväksi. Lisätietoja reittivaihtoehdoista ja hinnoista löytyy sivuilta www.saaristo.org ja www.turkutouring.fi.
 


Vinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta 


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy