
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 12.12.2011
Paketointia mielikuvituksella vai ilmanValonian ekovinkki viikolle 50 Vieläkö joululahjat odottavat paketoimistaan? Älä suotta osta lahjapaperia rullakaupalla, paljon ekologisimpiakin keinoja löytyy. Usein lahjapaperi on esillä vain minuutin ajan, kunnes se heitetään pois. Tavallista lahjapaperia ei saa edes laittaa paperinkeräykseen suuren painovärimäärän takia, vaan se kuuluu polttokelpoisen jätteen astiaan.
Vähennä joulun jätekuormaa esimerkiksi hyödyntämällä toiselta puolelta käytettyjä papereita. Väritä paperista vaikkapa yhdessä pienen apurin kanssa persoonallinen paketti. Tai töki kuvioita sanoma- tai aikakauslehtipaperiin perunaleimasimella.
Oikeasti paperiin paketointi on nykyään ihan passé. Nyt kääritään kankaisiin, naruihin ja itse painettuihin kasseihin. Suljetaan paketti maalatuilla pyykkipojilla. Kuljetetaan lahja ruusukkeella tuunatussa korissa. Käännetään ympäri tyhjä sipsi- tai kahvipussi, huuhtaistaan, ja käytetään paketoinnissa. Tai ei paketoida ollenkaan! Piilotetaan lahja, joka etsitään vinkkien tai aarrekartan avulla kotoa. Tai sidotaan lahjaan piiitkä naru, pujotellaan se ympäri huushollia ja annetaan narun toinen pää lahjan saajalle. Ja eikun etsimään!
Valonian ilmaisessa joulupajassa (Vanha Suurtori 7, Turku) on sunnuntaina 18.12.2011 klo 14–16 aiheena japanilainen furoshiki-kangaspaketointi. Jos haluat tehdä oman paketin, ota mukaasi paketoitava esine ja neliön muotoinen liina (min. 50 x 50 cm). Kokeilua varten Valoniassa on erilaisia esimerkkipaketteja ja liinoja.
Ekovinkin laati Anne Myllyaho Valoniasta 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |