Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

Pyöräile töihin!

Osallistu ja voita polkupyörä!

Pyörällä töihin -kilpailu jälleen 11.-18.5.

Toimiston kahvihuoneessa kävi kuhina. Posti oli juuri tuonut Pyörällä töihin -kilpailun osallistumislomakkeet ja kilpailumateriaalin uutta ilmettä ihasteltiin joukolla. Yksi vakuutti suureen ääneen, että tänä vuonna pistetään paremmaksi kuin viime vuonna ja haastetaan markkinointiosastokin mukaan. Toinen oli tyytyväinen, että kilpailuun saattoi osallistua millä tahansa moottorittomalla kulkuneuvolla, koska teini-ikäinen tytär oli vähitellen ominut hänen hienon retro-Joponsa kokonaan. Isän oli tyydyttävä tänä vuonna apostolinkyytiin ja rullaluistimiin. 

Iloinen joukko marssi lounasaikana työmaaruokalaan ja näki, että markkinointiosasto oli jo paikalla. Nyt oli otollinen hetki heittää haaste ilmaan, etenkin kun kyseinen porukka oli juuri voittanut osastojen välisen sählyturnauksen. ”Mitä huippu-urheilijat? Tiedättekös, mikä viikko ensi viikolla on?”, kaikuivat ilkikuriset kysymykset. Markkinointiosaston kasvoilla näkyi vain annoksensa yltä yllätettyjen hämmentyneitä ilmeitä. ”No Pyörällä töihin -kilpailuviikko tietenkin, 11.-18.5.”, auttoi yksi kysyjistä. ”Osallistuminen on tosi helppoa, tarvitsee vain kulkea kisaviikolla moottorittomasti, vaikkapa kanootilla. Ja valmiin lomakkeen saatte netistä. Otatteko haasteen vastaan”, jatkoi hän ja virnisti.

Markkinointiosasto valpastui ja katsahdettuaan merkitsevästi toisiinsa, paikallaolijat lupasivat lähteä kisaan ja haastaa vielä mukaan sukulaistenkin työpaikat. Isovanhemmille ja muille, joita työelämä ei enää rasittanut, päätettiin tulostaa Tuhat valintaa vuodessa -kampanjan seurantakortteja ja polkupyörille tehdä tyky-päivänä keväthuolto.

Lisätietoja ja kilpailulomakkeita (myös ruotsiksi) saa osoitteesta www.valonia.fi. Lomakkeita voi noutaa kirjastoista sekä Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus VALONIA:sta (Vanha Suurtori 7, Turku). Lisätietoja myös: Paula Väisänen 044-907 5986, paula.vaisanen@valonia.fi

Ekovinkin laati Paula Väisänen Valoniasta


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy