
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 28.9.2009
Pyöräilijän syystoimetTalvipyöräilyn suosio on yleistynyt viime vuosina. Miksipä ei olisi; pyöräily on ekologista, halpaa ja työmatkojen ohessa ikään kuin vahingossa tapahtuvaa kuntoilua. Kesän jälkeen uskollinen ajopeli tarvitsee huoltoa, jotta se jaksaisi tulevan talven koitokset. Muutenkin pyörä on hyvä huollattaa vähintään kerran vuodessa, ja syksyisin huoltamoihin ei yleensä ole samanlaista ruuhkaa kuin keväällä lumien sulettua. Käsistään kätevä huoltaa pyöränsä itse, mutta huollon ostaminen ammattilaiseltakin on hyvä tapa tukea ympäristöystävällisiä palveluja. Pesu (astian- tai autonpesuaineella) ja rasvaus (ketjut ja vaihteiden nivelkohdat) sujuu keneltä hyvänsä, samalla voi tarkistaa ketjujen kireyden ja renkaiden ilmanpaineen. Nämäkin toimet antavat pyörän osille lisäaikaa.Syksy on myös mitä oivallisin aika hankkia uusi polkupyörä. Ekologisin vaihtoehto on tietysti käytetty ja kunnostettu pyörä, joita myyvät niin alan liikkeet kuin kierrätyskeskuksetkin. Monet vaihtavat pyöräänsä tiuhaan, joten käytetyn ystävälle löytyy helposti menopeli, jolla on vielä lukuisia kilometrejä edessään. Se, joka päätyy täysin uuden pyörän hankintaan, on syksyisin todella suuren ja edullisen valikoiman ääressä: kuluneen kesän mallit ovat ensi kesänä jo väärän värisiä, ja nyt ne myydään pilkkahintaan. Monille pyöräily on edelleen kesälaji, jonka välineitä trendit kohtelevat ajan henkeen tylysti. Ympäri vuoden satulassa viihtyvä hyötyy tästä muuten surullisesta ilmiöstä tekemällä ällistyttäviä löytöjä. Uuden karhealla fillarilla voi talvipyöräilyn aloittaa sekin, joka aikaisemmin on siirtänyt ajokkinsa kellarin perukoille ensimmäisten räntäsateiden alettua. Nastarenkaat ovat talvipyöräilyssä helpottava tekijä ja valot lain vaatima välttämättömyys. Kypärä päähän ja tuulta sekä kosteutta pitävät vaatteet ylle, ja pyöräily sujuu kuin leikki. Myös syksyn tullen. Valonian ekovinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |