Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

6.10.2011

Sähkölaitteiden hoito ja kunnossapito

Valonian Ekovinkki viikolle 41

Kaikkia sähkölaitteita pitää koosta riippumatta muistaa huoltaa sekä tarkistaa niiden toiminta aika ajoin. Vaikka olisit hankkinut vähän sähköä käyttäviä kodinkoneita, ne tuhlaavat sähköä puhdistamattomina ja väärin sijoitettuna. Koneita ostaessasi varmista myös, että saat kunnollisen ja ymmärrettävän käyttö- ja hoito-ohjeen.

 

Valaistus vie paljon sähköä.  Puhdista valaisimet säännöllisesti, sillä likainen valaisin ei valaise kunnolla. Esimerkiksi loisteputkissa oleva pöly voi alentaa valaistustasoa jopa 20 %. Puhdista myös ulkovalaisimet liasta ja lehdistä.

 

Pyykin- ja astianpesukoneiden nukka/roskasihti pitää avata ja puhdistaa muutaman kerran vuodessa. Näin takaat puhtaan pesutuloksen lisäksi pienemmän sähkönkulutuksen. Kylmälaitteet tulee sulattaa säännöllisesti ja niiden taustat on hyvä imuroida vähintään kerran vuodessa. Jos laitteessa on automaattisulatus, sen toiminta on tarkistettava silloin tällöin, etteivät sulamisvedet valu väärään paikkaan.

 

Vaihda kahvinkeittimet, leivänpaahtimet ja muut kodin pienlaitteet uusiin, kun huomaat niiden toiminnassa vikaa tai kun ne ovat vaurioituneet. Tarkista myös jatkojohtojen kunto päällisin puolin vähintään kerran vuodessa. Palovaroittimen toiminta on tarkistettava kerran kuukaudessa. 

 

Sähkölaitteiden tarkistuksen ja puhdistuksen jälkeen voit vaikka lämmittää itsellesi saunan – kunhan olet muistanut tarkistaa kiuaskivien määrän ja laadun valmistajan antamien ohjeiden mukaan.

 

Ekovinkin laati Liisa Harjula Valoniasta


Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy