
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 15.7.2011
Vähennä veneen pohjan maalaustaValonian ekovinkki viikolle 29 Veneiden pohjissa käytettävien antifoulingvalmisteiden tai kansanomaisemmin myrkkymaalien myyntiä ja markkinointia on rajoitettu Suomessa viime vuosina niiden ympäristölle ja terveydelle aiheutuvien haittavaikutusten vuoksi.Haitallisilla antifoulingvalmisteilla pyritään estämään erityisesti näkin eli merirokon kiinnittyminen veneen pohjaan. Veteen liuetessaan tehoaineet ovat luonnollisesti myrkyllisiä muillekin kuin vain torjuttavaksi tarkoitetuille eliöille. Haitat kohdistuvat erityisesti herkkien rannikkovesien ja satama-alueiden eliöstöön. Myrkkymaaleille on jo onneksi olemassa vaihtoehtoja ja maalien käyttöä voi myös vähentää yksinkertaisin toimenpitein. Veneen pohjan pesu on edullinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto myrkkymaalaamiselle. Pesurilla poistetaan veneen pohjasta kasvusto ja näkit juuri niiden kiinnittymisen jälkeen heinä−elokuussa. Pohjapesuria voi kuitenkin käyttää vain maalaamattomaan veneen pohjaan, koska muutoin harjat irrottavat maalia veteen. Kaksi- tai kolme pesukertaa kesässä riittää pitämään pohjan puhtaana. Ympäristöhallinto on viime vuosina tiedottanut, milloin merirokko alkaa kiinnittyä. Lisäksi venepesuriyrittäjä ilmoittaa asiakkailleen niin sovittaessa sähköpostilla tai puhelimella, milloin on aika pestä veneen pohja. Maalinkulutusta vähentää myös maalin värin vaihteleminen. Tällöin ainoastaan paikkamaalausta vaativat kohdat tulevat esille, eikä pohjaa tarvitse maalata joka vuosi kokonaan. Mikäli on mahdollista, vene kannattaa nostaa merirokon kiinnittymisen aikaan ylös vedestä, jolloin maalausta tai pohjapesua ei tarvita lainkaan. Valonian Ekovinkin laati Nora Forsman Pidä Saaristo Siistinä ry:stä 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |