Saaristomeri
På svenskaIn English

 valonia

 


Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.

 


Ekovinkit

29.5.2011

Villivihanneksia lautaselle

Valonian Ekovinkki viikolle 22

Omalta pihalta, pellon pientareelta, metsän laidalta ja metsän siimeksestä löytyy villivihannesten ilmainen ja monipuolinen vihannestiski. Villivihannekset ovat kasveja tai kasvin tiettyjä osia, joita ihminen voi käyttää ravinnoksi. Luonnosta löytyy raaka-aineita monenmoisiin ruokiin ja juomiin: kerää vuohenputkea keittoon, koivunlehteä teeaineeksi, nokkosta räiskäleisiin ja voikukanlehtiä salaattiin!

Kevät ja alkukesä on otollista aikaa kerätä villivihanneksia, sillä kaikki on tuoretta, raikasta ja heleän vihreää. Villivihannekset ovat parhaimmillaan nuorina ja tuoreina. Eri kasveille ja kasvin osille on omat parhaat keruuajat, joten villivihanneksia voi kerätä aina keväästä syksyyn saakka. Kerättyjä yrttejä voi kuivata tai pakastaa myöhempää käyttöä varten.

Villivihanneksia kerätessä on muistettava kerätä vain sellaisia kasveja, jotka varmasti tunnistaa, ja joiden tietää kelpaavan ravinnoksi ihmiselle. Kasvi- ja villivihannesoppaita löytyy kirjastoista, ja tietämystä voi parantaa myös useiden eri tahojen järjestämillä kursseilla. Villivihanneksia ei tule kerätä liian läheltä tietä eikä muutoin saastuneilta alueilta. Villivihannesten käytössä on oltava maltillinen, sillä liiallisella käytöllä voi olla elimistölle haitallisia vaikutuksia.

Valonian ekovinkin laati Sanna-Mari Rivasto Saaristomeren luontokeskus Sinisimpukasta

Palaa otsikoihin




Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy