
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 23.11.2009
Vinkkejä reiluun jouluun!Reilun kaupan tuotteita ostamalla kuluttajat voivat vaikuttaa positiivisesti kehitysmaiden ihmisten elämään, joulunakin. Tänä jouluna Reilua kauppaa tarvitaan erityisesti. YK:n mukaan äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä kasvaa talouskriisin myötä arviolta 55 - 90 miljoonalla ihmisellä.Reilun kaupan tuotteiden ja raaka-aineiden tuotannossa noudatetaan tiukkoja ympäristökriteereitä, työolot ovat asialliset ja lapsityövoiman hyväksikäyttö on kielletty. Perhetuottajien ja suurtilojen työntekijöiden toimeentuloa tuetaan. Reilun kaupan ruusut, viinit, konvehdit ja kahvit ovat mainioita vaihtoehtoja joulutervehdyksiksi. Ruusuja saa monesta myymälästä, kahveja on yli sata erilaista, ja viineissäkin on hyvin valinnan varaa. Joululahjoiksi sopivat Reilun kaupan urheilupallot, kosmetiikka ja Reilun kaupan puuvillasta valmistetut tekstiilit. Reilun kaupan tuotekoriin voi kerätä hilloja, suklaita, hedelmiä, teetä, oliiviöljyä, keksejä, oluita, mehuja ja hunajaa. Yhteistyökumppaneita muistetaan Reilun kaupan liikelahjoilla. Jouluherkkujen leipomiseen käy moni Reilun kaupan raaka-aine, kuten sokeri, ruokosokerisiirappi, kaakao ja mausteet. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen verkkosivuille on kerätty reseptejä, joissa käytetään Reilun kaupan raaka-aineita. Näistä ainakin jouluinen banaanikakku, banaani-suklaamuffinsit ja pähkinäiset suklaa-browniet sopivat joululahjaksi. Eettisessä joulupöydässä suositaan luomutuotteita, lähiruokaa ja Reilun kaupan tuotteita, kun kyseessä ovat kehitysmaissa tuotetut tuotteet. Glögissä on Reilun kaupan punaviiniä. Pähkinät ja kuivatut hedelmät ovat niin ikään Reilun kaupan tuotteita. Reilun kaupan kahvi ja suklaa päättävät jouluillan. Valonian ekovinkin laati Meri Savonen Reilun kaupan edistämisyhdistyksestä. 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |