
Viikottaiset ekovinkit kokoaa Valonia.
|
|
Ekovinkit 23.8.2010
Yrtit säilöön!Syksyllä on aika jättää hyvästit ruukuissa ja kasvimailla kesän hellityille yrteille. Eron ei silti tarvitse olla lopullinen, sillä mikäli kaikki yrtit eivät vielä ole päätyneet herkuttelijoiden suihin, on niiden säilömiselle olemassa monenlaisia konsteja.Kiireinen turvautuu pakkaseen. Pakastaminen sopii parhaiten ohutlehtisille, runsaasti nestettä sisältäville yrteille, kuten ruohosipuli, basilika, kirveli, tilli, persilja, sitruunamelissa ja korianterin lehdet. Yrtit pestään, kuivataan ja silputaan valmiiksi pakastusrasioihin tai pusseihin. Yrttien pienimuotoinen kuivaus ei vaadi sen enempää vaivannäköä eikä välttämättä edes kuivuria. Yrtit ripustetaan joko pienissä nipuissa roikkumaan tai ripotellaan tiheäsilmäisen verkon päälle johonkin kuivaan, lämpimään ja ilmavaan paikkaan. Erilaisia lämmönlähteitä, kuten keskuslämmityspatteria, jääkaappia tai leivinuunia voi myös hyödyntää kuivatuksessa. Yrttejä ei saa kuitenkaan kuivata liian kuumassa (korkeintaan 35-40 astetta) tai suorassa auringonpaisteessa. Erinomaisen herkullinen tapa on säilöä yrtit öljyyn tai etikkaan. Jos haluat pelkästään yrteiltä maistuvaa öljyä, pidä valitsemaasi yrttiä (esim. basilika, rosmariini, timjami) jossain miedon makuisessa ruokaöljyssä pari viikkoa lämpimässä paikassa, jonka jälkeen yrtit siivilöidään pois. Mitä enemmän yrttiä, sitä voimakkaampi maku. Jos taas haluat sakeampaa kastiketta, yrtit jätetään öljyyn. Lisämaun saamiseksi yrttien joukkoon voi lisätä myös suolaa ja vastarouhittua mustapippuria. Muista, että kotitekoinen yrttiöljy ei välttämättä säily kovin pitkään. Yrttietikat kestävät pimeässä säilytettyinä yleensä öljyjä pidempään. Valmistusmenetelmä on sama kuin öljyilläkin. Parhaiten yrttietikoihin soveltuvat erilaiset viinietikat, mutta myös ihan tavallista säilöntäetikkaa voi kokeilla. Yrttien lisäksi etikkaa voi höystää voimakkaan makuisilla siemenillä (anis, korianteri, kumina) ja valkosipulilla. Valmiit öljyt ja etikat maustavat salaatteja, kastikkeita, marinadeja jne. Niitä maistellessasi voit aloittaa haaveilun tulevasta kesästä ja uusien yrttien kasvattamisesta. Vinkin laati Anu Syrjänen Turun Ekotorilta 1.8.2011 Suosi lomareissulla Joutsenmerkittyjä hotelleja ja ravintoloita Valonian ekovinkki viikolle 31 |