Colin Beavan – Ekovuosi Manhattanilla
Otava 2010
"Halusin perheeni kanssa keksiä - - mitä maailma voisi tarjota meille sen sijaan että ajattelisimme vain, mitä me halusimme siltä."
Colin Beavanin Ekovuosi Manhattanilla kuvaa yhden perheen yritystä elää vuoden ajan suurkaupungissa mahdollisimman ekologisesti. Perhe pyrkii elämään vuoden kuormittamatta ympäristöä lainkaan, minimoimalla niin hiili- ja kemikaalipäästöt kuin jätteiden määrän, ja korvaamalla ympäristön suojelulla sen jäljelle jäävän kuormituksen, mitä eivät pysty muuten eliminoimaan.
Projekti aiheuttaa paljon hauskoja hankaluuksia perheen arjessa. Lisäksi Beavan pohdiskelee kulutuskulttuurin mielekkyyttä ja ihmisen etääntynyttä suhdetta luontoon.
"Isovanhemmilleni ja kaikille heidän ystäviinsä kuuluville ottosedilleni ja –tädeilleni usko, että meidän ei pitäisi tuhlata ei tullut ympäristöaatteesta, vaan se oli yksinkertaisesti jatkoa sille ajatukselle, että meidän pitäisi olla kiitollisia saamallemme elämälle ja kaikelle, mikä tulee sen mukana." hän kirjoittaa.
Kirjan teksti on lennokasta ja se pursuaa nokkelia ja hauskoja, lehtiartikkelien tyyliin nosteiksi lisättyjä huomioita, kuten "Koko elämäni näytti muuttuneen rahantekokoneeksi, jonka tarkoitus oli ostaa lisää mukavuutta".
Beavan piti ekovuotensa aikana huippusuosituksi noussutta blogia ja tapauksen aiheuttama suuri mediahuomio sai myös Laura Gabbertin ja Justin Scheinin ohjaamaan hänestä dokumenttielokuvan.
Colin Beavanin blogi
Dokumentin traileri
Tatu Sundqvist



