Saaristomeri
På svenskaIn English

The Cove (2009)


Ohjaaja Louie Psihoyos. Pääosissa Richard O'Barry, Louie Psihoyos, Paul Watson.

The Cove on järkyttävä dokumentti delfiineistä ja niiden kohtalosta. Ongelman on synnyttänyt Flipper - tv-sarjan menestys. Dokumentin pääosassa oleva Ric O’Barry on itse ollut kouluttamassa delfiinejä Flipperiin, ja ajan myötä hänen käsityksensä niiden vangitsemisesta on muuttunut.

Delfiinejä vangitaan Taijissa, Japanissa delfinaarioihin ympäri maailman, ja ne, joita kouluttajat eivät halua, teurastetaan julmasti. The Cove kertoo siitä, mitä kaikkia ongelmia delfiinien pyyntiin liittyy - kuten esimerkiksi se, että pyyntiä ja teurastusta ei saa kuvata, vaikka ollaan luonnonsuojelualueella. Delfiinien liha sisältää suuria määriä elohopeaa, ja sitä on pakkosyötetty japanilaisille lapsille. Japanilaiset eivät itsekään halua syödä delfiininlihaa, minkä takia sitä myydään väärällä nimellä.

Pyyntimenetelmien salailu ja Japanin yleinen suhtautuminen valaanpyyntiin ovat pöyristyttäviä. Japani on lahjonut muita maita äänestämään kaupallisen valaanpyynnin puolesta IWC:ssä (International Whaling Commission). Kaikki tämä on kiinteästi sitoutunut yhteen pieneen, kauniiseen poukamaan Taijin rannikolla.

The Covea ei voi suositella kovin heikkohermoiselle - kaikki kuvat eivät ole kauniita, vaan joukkoon mahtuu haavoitettujen eläinten avutonta räpistelyä, ja ilmakuvaa verenpunaisesta teurastuslahdesta. Dokumenttiin mahtuu kuitenkin myös paljon hyvää, eikä sitä syyttä ole kehuttu medioissa ympäri maailman. Tämä dokumentti saa ajattelemaan, kuten hyvän dokumentin kuuluukin. Allekirjoittaneen se sai myös tirauttamaan muutaman kyyneleen, mutta silmiään ei voi sulkea kaikelta pahalta.

The Cove on saanut myös jatkoa Blood Dolphins - minisarjassa.

Teksti: Marika Karulinna

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy