Huumaa evoluutiosta
Katja Bargum ja Hanna Kokko kertovat kirjassaan Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä, kuinka nokkela, mutta kuitenkin hyvin lyhytnäköinen evoluutio voi olla. Runsailla ja havainnollistavilla esimerkeillä sekä tarkoilla faktoilla kirja ei jätä tyhjäksi ketään. Bargumin ja Kokon teos tarjoaa useita esimerkkejä myös ihmisen evoluutiosta.
Kirjassaan Bargum ja Kokko ottavat epäilemättä kantaa ihmiskunnan aiheuttamaan lajien sukupuuttoaaltoon ja varsinkin länsimaissa elävien ihmisten geneettiseen tulevaisuuteen. Vaikka kirjoittajat kertovat mielipiteensä erittäin selkeästi, he antavat lukijan rauhassa pohtia omaa käsitystään kyseisistä asioista. Silti he myös toivovat lukijan havahtuvan nykypäivän ihmiskunnan suuriin ongelmiin. Esipuheessaan he sen selkeästi ilmaisevatkin: ”…toivoisi kaikkien eliöiden sukulaisuuden syvällisen ymmärtämisen lisäävän arvostusta luonnon ihmeitä kohtaan!”
Teos ei ole kuitenkaan pelkkiin faktoihin perustuva tylsä tietokirja. Se on onnistuneesti popularisoitu, hauska ja siitä selkeästi huomaa kirjoittajien innokkuuden ja asiantuntevuuden työtään kohtaan. Teksti on yleistajuinen ja etenee sujuvasti asiasta toiseen, joten lukijan on helppo pysyä perässä. Helppolukuisuuden ansiosta kirja sopii myös niille, jotka eivät ole lukeneet ennen evoluutiosta.
Hyviin puoliin kuuluu myös kattava lähdeluettelo, jonka ansiosta lukija voi olla varma, ettei kirjan sisältö ole tuulesta temmattu. Jokaisen kappaleen loppuun on myös lisätty kappaleen aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Niiden sisällöstä kerrotaan lyhyesti, joten lukija voi valita helposti lisää luettavaa, jos vain mielenkiintoa löytyy.
Sisällysluettelossa kappaleiden otsikot ja alaotsikot eivät aina suoraan kerro, mitä kappaleessa käsitellään, joten sisällysluettelo voi tuntua hieman turhalta. Hieman harhaan johtavat otsikot voivat myös lisätä lukijan mielenkiintoa ja intoa lukea kirja loppuun mahdollisimman nopeasti. Kirjan nimi voi myös olla harhaanjohtava. Odotin, että kirjassa annettaisiin enemmän esimerkkejä ihmisen vaikutuksesta luontoon. Isolla kirjoitettu ”Kutistuva turska” viittaakin mielestäni juuri siihen.
Teksti Saara Poskiparta
Katja Bargum ja Hanna Kokko: Kutistuva turska ja muita evoluution ihmeitä. WSOY 2008. 317 s.



