Tapahtumia
WWF:n Suomen luonnon uhanalaiset –koulukiertue 2011-2012 on käynnistynyt
WWF-lähettiläät vierailevat lukuvuoden 2011-2012 aikana kouluissa Suomen luonnon uhanalaiset -kiertueella. Kiertueen tavoitteena on lisätä oppilaiden ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden merkityksestä sekä rohkaista heitä pohtimaan aihetta omakohtaisesti. Oppituntien viesti on positiivinen: jokainen meistä voi toimia luonnon hyvinvoinnin puolesta.
Lähettilään pitämä oppitunti (45 tai 75min) on koululle maksuton ja se toteutetaan yhdelle luokalle kerrallaan. Sisällöt tukevat erityisesti 5.-6. sekä 8. ja 9. -luokkien biologian opetussuunnitelmien tavoitteita, mutta sopivat myös lukion 1.- ja 3. kurssien ohjelmaan. Lähettiläs muokkaa esityksen kohderyhmälle sopivaksi aktiviteetteja vaihtelemalla.
Oppitunti sisältää värikkään Power Point –esityksen, jossa esitellään lajeja Suomen luonnossa, käydään läpi uhanalaisuuden syitä sekä suojelun keinoja. Toiminnallisessa osuudessa pohditaan miksi luonnon monimuotoisuus tulisi säilyttää. Esityksessä on mukana eläinten ääniä, joten opetustilassa tulisi dataprojektorin lisäksi olla toimiva äänentoisto. Teeman käsittelyä voi pohjustaa sekä jatkaa vierailun jälkeen lisätehtävillä, jotka löytyvät osoitteesta http://www.wwf.fi/paivatyokerays/
Lähettiläät toimivat seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Espoo, Vantaa, Riihimäki, Hyvinkää, Kerava, Hämeenlinna, Järvenpää, Forssa, Tampere, Porvoo, Jyväskylä, Laukaa, Turku, Masku, Länsi-Turunmaa, Mikkeli, Asikkala, Sysmä, Oulu, Rovaniemi ja Posio. Löydät alueesi lähettilään yhteystiedot osoitteesta: http://www.wwf.fi/maapallomme/vaikuta/ymparistokasvatus/wwf-lahettilaat/
Suomessa on 2 247 uhanalaista lajia. Uhanalaisuus koskettaa meitä kaikkia, sillä tuhlaileva elintapamme vaarantaa monien lajien tulevaisuuden. Voimme myös tehdä toisenlaisia valintoja. Uhanalaisteeman käsittely antaa mahdollisuuden arvopohdintaan. Käytä tilaisuus hyväksesi ja pyydä WWF-lähettiläs jakamaan aihepiiri oppilaidesi kanssa.



