Saaristoon tuulee vihdoinkin

Turun saaristo on todettu merkittäväksi tuulivoiman tuotantoalueeksi jo kymmenen vuotta sitten. Tuulivoimaa sinne ei kuitenkaan ole rakennettu ennen kuin viime vuosina, parin yksityisen yrittäjän toimesta.
Tuulivoiman rakentamista Turun saaristoon vastustavat eniten kesäasukkaat. Paikalliset kokevat asian myönteisenä tai he eivät kiivaasti vastusta tuulivoimaa. Paikalliset asukkaat näkevät tuulivoiman rakentamisen uutena tulonlähteenä saariston muuttohäviö kunnille sekä sijoituksena tulevaisuuteen.
Kesäasukkaat pelkäävät tuulimyllyjen pilaavan heidän kesämaisemansa. Myllyt ovat 80 metriä korkeita ja sijaitsevat korkeilla kalliopaikoilla, mutta niitä ei saa rakentaa 300 metriä lähemmäs asutusta. Matkan ansiosta puut usein peittävät myllyt näkyvistä, ja lapojen aiheuttama suhina vaimentuu kuulumattomiin. Lapojen suhina ei lähempänäkään ylitä ihmisen puheääntä.
Osa asukkaista pelkää alueen lintujen vahingoittuvan lapojen pyöriessä. Asiaa on tutkittu ja huomattu että vain muutama lintu vuodessa kuolee tuulimyllyjen lapoihin. Linnut osaavat väistää myllyjä näköaistin, kuuloaistin, sekä lapojen aiheuttaman pyörteen avulla.
Miksi ympäristöystävällinen energiantuotanto on ottanut hitaasti tuulta siipiensä alle? Anna Koivisto kävi jututtamassa Turunmaan seutu ry:n biosfääritoiminnan koordinaattori Martin Öhmania.
Tuulta saaristossa
Turun saaristossa on rakenteilla yksittäisiä myllyjä Inkoossa, Dragsfjärdissä, Hangossa ja Korppoossa. Korppoossa asia on rakennuslupavaiheessa, muissa kunnissa myllyt kohoavat jo.
Tuulivoimaa aiotaan myydä lähisaarille, ja siirtoyhtiöinä käytetään suuria valtakunnallisia yhtiötä kuten Fortumia ja Turku Energiaa. Tuulivoiman rakentamishankkeet ovat usein pitkiä prosesseja, joihin tarvitaan maanomistajan lupa, vuokrasopimus ja ympäristölupa.
Saaristossa hankkeiden alullepanijat ovat yksityisyrittäjiä, joille investointikustannukset ovat suuria. He hakevat usein pitkään hankkeille yksityisiärahoittajia. Myös valtio myöntää investointitukea tuulivoiman rakentamiselle, ja tukea on suunnitteilla korottaa 40 prosenttiin. Investointien puute on ollut aiemmin suurin yksittäinen syy, miksi tuulivoimaa ei ole saaristoon rakennettu.
Turun saaristossa Saaristomeren kansallispuiston alueen suuruus rajoittaa isojen tuulivoimaloiden rakentamista. Pieniä, muutaman myllyn voimaloita sen sijaan on kohtuullisen helppo sijoittaa kansallispuiston ympärille.
Suomessa tuulivoimaa vähän
Suomessa tuulivoiman rakentaminen junnaa paikoillaan. Suomen tuulivoimakapasiteetti oli vuoden 2003 lopussa 51 MW, kun tavoite vuoteen 2010 mennessä on 500 MW. Tavoitteen toteutuminen on erittäin epätodennäköistä, sillä isoja tuulipuistohankkeita Suomessa ei ole tällä hetkellä lisää sunnitteilla. Yksityiset pienten yrittäjien hankkeet eivät pysty tuomaan tavoitetta lähemmäksi.
Tällä hetkellä Raaheen ollaan rakentamassa Suomen suurinta tuulipuistoa, jonka kokonaistehoksi tulee 11,5 MW. Määrällä sähköä voidaan kattaa noin 10 000 kerrostaloasunnon vuotuinen sähköntarve. Voimala on valmis, muttei vielä käytössä, sillä koekäytöt ovat meneillään.
7.7.2004 Anna Koivisto
Katso myös:



