Muutos näkyy Suomessa

Yksittäisistä luonnonmullistuksista ei voida syyttää ilmastonmuutosta. Mutta mullistusten voimistuminen on selvästi nähtävissä osana muutosta.
Worldwatch -instituutin tutkijoiden mukaan Yhdysvalloissa syyskuussa 2005 riehunut hirmumyrsky Katrina sai lisävoimaa tavallista lämpimämmästä valtamerestä.
Suomessa muutoksen voima on vielä pieni, mutta ilmastonlämpeneminen on nähtävissä muun muassa pitkinä sadekausina sekä talvella että kesällä. Vaikka muutos onkin jo alkanut, ei se tarkoita että jokainen talvi ja kesä olisivat yhtä sateisia, sateisten talvien määrä vain lisääntyy suhteellisesti.
Lue lisää aiheesta Worldwatch Institute:n verkkosivuilta.
Punkit valtaavat Suomen?
Erilaisissa ennusteissa on arvioitu, että Etelä-Suomi elää vuonna 2100 Keski-Euroopan ilmastossa. Talvet lämpenevät jopa kuusi astetta ja lumipeite vetäytyy pohjoiseen.
Tämä tuo mukanaan sekä plussia että miinuksia. Hyvinä puolina voidaan nähdä satokauden piteneminen ja lämmityskustannusten aleneminen.
Huonoja puolia on enemmän. Pohjoiset puulajit harvinaistuvat ja kylmien vesien kalat, kuten lohet, kärsivät vesistöjen lämpenemisestä. Lämpimät vedet myös ylläpitävät pidempiä leväkukintokausia.
Erilaiset taudinaiheuttajat, kuten punkit leviävät laajemmalle ja lisääntyvät, samoin kuin viljelykasvien tuholaiset. Allergiakausi pitenee.
Muutoksen on lähdettävä meistä
Suomessa muutokset ovat kohtuullisen pieniä verrattuna muualle maailmaan. Pahiten kärsivät jo nyt köyhät alueet, jotka eivät pysty vastaamaan pahenevaan kuivuuteen ja kasvituholaisiin.
Rikkaat länsimaat kärsivät ilmastonmuutoksesta alkuun lähinnä rahallisesti, vaikka suurin osa saasteista on lähtöisin rikkaimmilta alueilta. Siksi muutoksen on lähdettävä juuri meistä.
Jokainen voi omilla teoillaan vaikuttaa muutokseen.
Tutustu oppimateriaalin sivuilla, miten Varsinais-Suomessa on vastattu muutokseen!
12.9.2005 Anna Koivisto



