Kalastus muuttuvalla Saaristomerellä 
Saaristomeren runsaat kalavarat elättävät noin 150 ammattikalastajaa ja lukuisan joukon vapaa-ajankalastajia. Saalislajeja ovat silakka, kuha, ahven, siika ja hauki.
Silakka on näistä tärkein sekä saaliin määrän
että arvon perusteella. Kuhan ja ahvenen
pyyntialueena Saaristomeri on Suomen
merialueista tärkein.
Ammattikalastus on luonteeltaan pienimuotoista ja työvoimavaltaista rannikkokalastusta. Se tehdään pääasiassa verkoilla ja rysillä. Vapaa-ajan kalastajat käyttävät pyyntimuotoina muun muassa verkkoja, vapoja, pilkkejä, katiskoja ja onkia.
Saaristomeren ammattikalastajien määrä on laskenut 20 viime vuoden aikana lähes puoleen, ja pyyntitehon lisäämisestä huolimatta kalastuksen kannattavuus on laskenut. Syynä ovat olleet muun muassa kalan reaalihinnan lasku, muutokset kalakantojen tilassa ja lisääntyneet hyljevahingot.
Ilmastonmuutos ja rehevöityminen uhkaavat
Ympäristömuutokset heijastuvat Saaristomeren kalakantoihin ja niiden hyödyntäjiin monella tavalla. Ilmaston ja vesien lämpeneminen vahvistaa joidenkin kalalajien kantoja, mutta vaikeuttaa kalastajan jäällä liikkumista ja kalastamista. Talvien leudontuminen on osaltaan vaikuttanut esimerkiksi silakan talvinuottauksen loppumiseen. Toisaalta lämpenevät keväät, kesät ja syksyt voimistavat varsinkin ahvenen, kuhien ja hauen menestymistä.
Rehevöitymistä pidetään Saaristomeren pahimpana ongelmana. Rehevöityminen on jo muuttanut Saaristomeren elinympäristöjä kalakantojen kannalta sekä hyvään että huonoon suuntaan. Rehevöityminen on ajanut silakan kutemaan ulommaksi saaristoon ja vähentänyt karisiialle sopivia kutualustoja.
Toisaalta lievä rehevöityminen on voimistanut Saaristomeren ahven- ja kuhakantoja. Se on myös runsastuttanut vesikasvillisuutta ja lisännyt näin ahvenelle sopivia kutupaikkoja ja poikasille ruokaa ja suojaa. Kalastajaa rehevöityminen on alkanut kiusata entistä enemmän muun muassa limoittuvina pyydyksinä ja vähemmän haluttujen saaliiden kuten särjen, sorvan, ja lahnojen runsastumisena.
Katso myös
Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos
Lähde
Saarinen Timo & Saarinen Mari (2001): Ammattikalastuksen nykytila Saaristomerellä ja strategia vuosille 2002-2006.



