Ohjeet opettajalle
Opetushallituksen mukaan ammatillisten oppilaitosten opetuksen yhtenä tavoitteena on, että opiskelijoille muodostuu vastuullinen ympäristösuhde niin työntekijöinä kuin kuluttajinakin.
Tämän oppimateriaalin tarkoituksena on tukea opiskelijoiden ympäristötietoisuuden muodostumista. Lähtökohtana on, että lähiympäristöstä on helpompi tuntea vastuuta kuin koko maailman tilasta. Saaristomeri on paikallinen esimerkki, jonka tilan kehitykseen meidän jokaisen on mahdollista vaikuttaa.
Minun Saaristomereni -opintokokonaisuus muodostuu neljästä pääkohdasta. Pääkohtien sisällä teemaa käsitellään erilaisten tehtävien, tekstien, haastattelujen ja muun materiaalin avulla. Oppimateriaali on suunniteltu käytettäväksi sekä itseopiskelussa että lähiopiskelussa.
Aluksi tehtävän Saaristomeriaiheisen miellekartan on tarkoitus aktivoida opiskelijan nykyiset tiedot ja mielikuvat alueesta. Keskustelkaa miellekarttojen pohjalta, millä tavoin kukin kokee Saaristomeren ja mikä kenellekin on arvokasta. Miellekarttaa vasten voi myöhemmässä vaiheessa peilata opiskelijoiden tietämyksen lisääntymistä. Miellekartta voidaan tehdä ryhmän kanssa myös yhdessä.
Itsenäisesti opiskelevaa varten on suunniteltu etusivulla olevat tehtävät 1 ja 2. Opintokokonaisuuden laajuudeksi on arvioitu 3 op. Opiskelija voi suorittaa opintokokonaisuuden perehtymällä oppimateriaaliin ja tekemällä annetut tehtävät. Arviointina voi käyttää asteikkoa hyväksytty – hylätty.
Opettaja voi hyödyntää oppimateriaalista myös yksittäisiä aihekokonaisuuksia omien tarpeidensa mukaan. Eri aiheiden yhteydessä olevista tehtävistä voi poimia omaan opetettavaan aineeseen sopivimmat tai käyttää esimerkiksi tiettyä haastattelua luokassa käytävän keskustelun pohjana. Tehtävät on suunniteltu niin, että vastaukset löytyvät linkkien kautta.
Aineistoa voidaan hyödyntää myös ryhmissä esimerkiksi niin, että yksi ryhmä perehtyy rehevöitymiseen, toinen kemikalisoitumiseen jne. ja tulokset esitellään koko luokalle.



