Saaristomeri
På svenskaIn English

Aktivoidutaan kansalaisina10aktiivinen

Kestävän kehityksen edistämiseksi on monia vaikuttamiskeinoja. Jo arkipäiväiset teot ja valinnat ovat merkittäviä. Lisäksi lainsäädäntö tarjoaa mahdollisuuksia vaikuttaa. Myös toimimalla erilaisissa järjestöissä ja kansalaisliikkeissä voi vaikuttaa.

Oman asuinympäristön asioihin voi vaikuttaa osallistumalla aluekumppanuustoimintaan, taloyhtiön kokouksiin tai asukasyhdistyksen toimintaan.

Arjessa vaikuttaminen

Jokapäiväisillä valinnoillamme on suuri merkitys ympäristön kannalta.

Kuluttaja äänestää kukkarollaan. Kaupat myyvät sitä, mitä ihmiset ostavat. Esimerkiksi luomutuotteita tilataan kauppoihin sitä enemmän, mitä enemmän niillä on kysyntää. Myös liikkumisvälineen valinta on kannanotto.

Ympäristöasioista keskusteleminen ja muiden valistaminen ovat myös keinoja vaikuttaa. Mielipidepalstoille voi kirjoittaa tärkeäksi kokemistaan asioista. On myös mahdollista allekirjoittaa vetoomuksia eri asioiden puolesta.

Oma esimerkki on tärkeä. Omalla työpaikallaan tai oppilaitoksessaan voi edistää roskien lajittelua ja kiinnittää huomiota paperin kulutukseen.

Osallistumishankkeita Turussa

Turussa on olemassa erilaisia kestävään kehitykseen liittyviä hankkeita, joihin kuntalaiset voivat osallistua. Osa hankkeista on lyhytkestoisia, mutta toiset vakiintuvat pysyviksi. Merkittäviä Turussa toimivia osallistumishakkeita ovat aluekumppanuusohjelma ja Agenda 21.

Aluekumppanuus

Aluekumppanuustoiminta antaa kaupunkilaisille mahdollisuuden vaikuttaa omalla asuinalueellaan. Tarkoituksena on lisätä asukkaiden osallistumista. Aluekumppanuus parantaa vuorovaikutusta kaupungin, asukkaiden ja eri yhdistysten välillä.

Turun kaupungin sivuilla kerrotaan lisää aluekumppanuusohjelmasta. Sieltä voi selvittää myös mihin alueeseen itse kuuluu.

Agenda 21Varsinais-Suomen agenda logo


Paikallisagendatyön tarkoituksena on edistää kestävää kehitystä kuntatasolla. Agenda 21 antaa mahdollisuuden jokaiselle kuntalaiselle osallistua. Varsinais-Suomen Agendatoimisto toimii kestävän kehityksen kuntayhteistyöverkostona. Agendatoimisto järjestää koulutusta, tiedotusta ja neuvontaa. Agendatoimisto järjestää lisäksi erilaisia tempauksia ja kilpailuja, esimerkkinä Pyörällä Töihin -kilpailu.

Lainsäädännön tarjoamat mahdollisuudet vaikuttaa

Lainsäädäntö tarjoaa moninaiset mahdollisuudet vaikuttaa. Kaavoitukseen osallistuminen ja aloitteen tekeminen ovat jokaisen kuntalaisen oikeuksia.

Vaaleissa äänensä voi antaa sellaiselle ehdokkaalle, jonka tietää ajavan ympäristöasioita. Päättäjiin voi myös olla yhteydessä havaitsemistaan epäkohdista.

Kaavoitus ja ympäristövaikutusten arviointi

Lainsäädäntö tarjoaa hyvät mahdollisuudet vaikuttaa oman elinympäristönä muutoksiin. Kaavoituksessa kuntalaiset pääsevät ilmaisemaan mielipiteensä. Etenkin kaavamuutosalueella asuvien mielipiteitä kuunnellaan.

Kaavoitukseen voi osallistua jo suunnittelun alkuvaiheessa tai valittaa jo hyväksytystä kaavasta. Kunnan tehtävä on huolehtia osallistumismahdollisuuksista. Meneillään olevista kaavamuutoksista tiedotetaan paikallislehdissä, internetissä ja kaupungin virallisella ilmoitustaululla (Linnankatu 22).

Suuriin hankkeisiin liittyvissä ympäristövaikutusten arvioinnissa kysytään asukkaiden mielipiteitä. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi suuret tiemuutokset ja teolliset laitokset. Ei siis ole mahdollista, että talon viereen rakennettaisiin moottoritie asukkaan mielipidettä kysymättä.

Aloiteoikeus

Jokaisen kuntalaisen oikeus on tehdä aloite kaupungille tärkeäksi kokemastaan asiasta. Aloitteen voi tehdä esimerkiksi vanhan rakennuksen suojelemiseksi. Aloitteen voi tehdä joko kirjallisesti tai sähköistä aloitelomaketta käyttäen.

Ainoat vaatimukset aloitteelle ovat riittävä täsmällisyys ja selkeys, sekä omien yhteystietojen ilmoittaminen. Viranomaisen velvollisuutena on käsitellä tehdyt aloitteet. Aloitteentekijälle on
vastattava ja kerrottava johtiko aloite toimenpiteisiin.

Osallistu ja vaikuta päätöksentekoon Turussa ja omalla asuinnalueellasi.

Yhdistyksissä toimiminen

Monilla yhdistyksillä on merkittävä rooli epäkohtien julkisuuteen tuomisessa. Kansalaisjärjestöt ovat usein myös olleet aloitteentekijöitä poliittisissa muutoksissa.

Turussa toimii useita erilaisia yhdistyksiä, mm. luonnonsuojelu-, kuluttaja- sekä poliittisia yhdistyksiä.
Jos aika ei riitä aktiiviseen yhdistystoimintaan, voi useimpiin yhdistyksiin liittyä myös kannattajajäseniksi.

Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA on kehityspolitiikkaa seuraavien tai kehitysyhteistyötä tekevien yhdistysten kattojärjestö. Siihen kuuluu yli 270 yhdistystä, jotka löytyvät jäsenrekisteristä.

Luvussa Hankitaan lisää tietoa on listaus Turussa toimivista yhdistyksistä.

Kansalaisliikkeet

Kansanliikkeet toimivat yleensä yhden tietyn päämärän hyväksi. Usein kansalaisliikkeet ovat lyhytikäisiä. Ne saattavat kuitenkin laajetessaan järjestäytyä yhdistykseksi.

Turhuuksien toriparkki

Turku Reilun kaupan kaupungiksi

Roska päivässä -liike



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy