Huolehditaan eläimistä ja kasveista
Kuka tahansa voi auttaa luonnon monimuotoisuu- den säilymistä. Omalle pihalleen voi perustaa kukkaniityn, jossa kasvattaa katoamisuhan alla olevia maatiaislajeja. Luonnossa rauhoitetut kasvit tulee jättää rauhaan. Suojelemalla eläimiä ja kasveja suojellaan samalla ihmistä.
Luonnonvaraiset eläimet
Luonnonvaraisten eläinten elämän seuraaminen on antoisaa. Eläimiä voi houkutella pihapiiriinsä tarjoamalla niille pesiä ja ruokkimalla niitä. Eläimiä ei saa kuitenkaan häiritä ja niiden pesintäaikaa tulee kunnioittaaTurussa linnunpönttöjä ja ruokintatelineitä myyvät Luonto-Suomi Oy ja Luontokauppa. Pesäpönttöjä voi rakentaa helposti myös itse. Linnunpöntön rakennusohjeet löytyy internetistä kuten ohjeet lepakkopönttöön tai siilin pesälaatikkoon.
Lintujen ruokinta on yleinen harrastus. Jos ruokinnan aloittaa syksyllä, sitä tulee jatkaa kunnes maa taas keväällä sulaa. Myös muita luonnon-varaisia eläimiä voi ruokkia. Esimerkiksi siileille voi antaa hedelmiä, marjoja ja vettä. Leipää ja pullaa ei ole hyvä antaa luonnon eläimille. Ne sisältävät usein suolaa ja maitoa, jotka ovat haitallisia eläimille. Ne myös saattavat houkutella rottia ja hiiriä paikalle.
Omasta pihastaan voi myös tehdä eläinystävällisen paikan. Myrkyt ja vaaralliset esineet tulee säilyttää suljetuissa tiloissa. Vähintä, mitä voi tehdä, on olla roskaamatta. Muovipussit ja lasinsirpaleet ovat vaarallisia eläimille.
Kasvit
Luonnossa rauhoitetut kasvit on jätettävä rauhaan jo lainsäädännön nojalla. Luonnon monimuotoisuuden säilymistä voi auttaa kasvattamalla omalla pihallaan maatiaiskasveja. Maatiaiskasveilla tarkoitetaan kasveja, jotka ovat vanhoja paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita lajikkeita. Esimerkiksi harakankello ja idänunikko ovat tällaisia kasveja.Monet maatiaiskasvit ovat vaarassa hävitä jalostettujen ja helposti lisääntyvien lajikkeiden tieltä. Mm. jättipalsami, kurtturuusu ja jättiputket ovat vieraslajeja, jotka leviävät helposti ja ovat vaikeita hävittää.
Oman kukkaniityn perustaminen omalle pihalleen on haastavaa ja hauskaa. Perhoset ja monet uhanalaiset hyönteiset hyötyvät kukkaniittyjen lajirunsaudesta. Kukkaniityt ovat kauniita ja helppohoitoisia.
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua Varsinais-Suomessa. Toiminta on hyvin käytännönläheistä, yhdistys järjestää mm. talkooleirejä ja retkiä. Se tekee myös erilaisia kartoituksia ja selvityksiä harvinaisemmista eläimistä. Yhdistys ottaa vastaan havaintoja kartoituksen alla olevista lajeista. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri on Suomen luonnonsuojeluliiton alainen yhdistys.Turun luonnonsuojeluyhdistys
Turun luonnonsuojeluyhdistys edistää kaupunkiluonnon tuntemusta ja Turun arvokkaiden luontokohteiden suojelua. Yhdistys järjestää erilaisia retkiä lähiluontoon. Esimerkiksi lintu- ja kasviretket ovat suosittuja. Retkille voivat osallistua muutkin kuin yhdistyksen jäsenet.Yhdistyksen jäsenet voivat liittyä kaavoitustyöryhmään. Työryhmässä pääsee osallistumaan asema-kaavoituksen suunnitteluun Turussa.
Turun luonnonsuojeluyhdistys on Suomen luonnonsuojeluliiton ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiirin alainen paikallisyhdistys.
Turun eläinsuojeluyhdistys
Eläinten hyvinvointiin voi vaikuttaa toimimalla eläinsuojeluyhdistyksissä. Turun eläinsuojeluyhdistyksen vastuulla on virallinen eläinsuojelutyö Turussa. Se muun muassa ylläpitää kaupungin eläinhoitolaa. Työtä tehdään sekä lemmikkieläinten että tuotantoeläinten parissa. Turun eläinsuojeluyhdistyksen kautta on mahdollista adoptoida kissoja, koiria ja muita hylättyjä tai huostaan otettuja lemmikkejä.
Yhdistyksen vastuulla ovat myös villieläimet. Useimmiten luonnosta löytyvillä hylätyn näköisillä eläinten poikasilla ei ole hätää, vaan niiden emo on lähistöllä. Jos eläin tarvitsee mielestäsi apua, ota yhteys eläinsuojeluyhdistykseen. Siellä kerrotaan miten tulee toimia.
Eläinten huonosta kohtelusta on syytä tehdä eläinsuojeluilmoitus Turun eläinsuojeluyhdistykselle. Yhdistyksen internetsivuilla ilmoituksen voi tehdä nimettömästi.
Turun eläinsuojeluyhdistys ylläpitää toimintaansa pääasiassa jäsenmaksuilla ja lahjoitusvaroin. Yhdistykseen voi hakea myös vapaaehtoiseksi, jolloin pääsee tekemään käytännön eläinsuojelutyötä eläinhoitolassa tai kentällä.
Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry
Turun alueella toimii eläinsuojeluyhdistys Dewi ry. Sen toimintaideana on etsiä uusia koteja löytöeläimille. Lisäksi Dewi ry etsii vapaaehtoisia tarjoamaan lyhytaikaisempia sijaiskoteja eläimille. Sijaisperheille Dewi ry maksaa eläimen hoidosta aiheutuvat kulut, kuten eläinlääkäri- ja ruokintakulut.Suurin osa Dewi ry:n kautta välitettävistä eläimistä on kissoja, mutta silloin tällöin myös koirat ja kanit kaipaavat uutta kotia.
Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry:n sivuilla voi ilmoittaa myös löydetyistä tai kadonneista eläimistä.
Dewi ry toimii jäsenmaksuin ja lahjoitusvaroin. Yhdistystä voi auttaa myös osallistumalla sen järjestämiin tapahtumiin, mm. arpajaisiin ja kirpputorille.
Linkkejä
Suomen luonnonsuojeluliittoTurun luonnonsuojeluyhdistys
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri
Turun eläinsuojeluyhdistys
Eläinsuojeluyhdistys Dewi ry
Animalia
WWF




