Syödään luomua ja lähiruokaa
Ympäristöystävällisintä ja terveellisintä on perusruoka, joka on valmistettu puhtaista lähellä tuotetuista raaka-aineista. Elintarvikkeiden ympäristövaikutukset koostuvat monesta osasta: viljelystä, jalostuksesta, pakkauksesta, kuljetuksesta ja niiden elinkaaren aikana syntyneistä jätteistä.
Omasta syömisestä aiheutuvaan ympäristö- rasitukseen on helppo vaikuttaa vähentämällä lihan ja maitotuotteiden käyttöä sekä suosimalla kasvis-, lähi- ja luomuruokaa. Tärkeää on myös, että ruokaa ostetaan vain sen verran kuin on tarpeen ja vältetään turhia pakkauksia.
Turun erikoiskauppojen ja ruokakauppojen ympäristöystävällisten elintarvikkeiden valikoima on laaja. Turussa on myös kasvisravintoloita ja täällä toimii luomupiirejä.
Ruoan ympäristövaikutukset
Elintarvikkeiden ympäristövaikutukset koostuvat monesta osasta. Alkutuotanto, jalostus, pakkaaminen ja kuljetus aiheuttavat jätteitä ja päästöjä. Lisäksi ruoan säilyttäminen ja valmistaminen kuluttavat energiaa. Luvussa Säästetään energiaa kerrotaan energiatehokkaasta ruoan valmistamisesta ja keittiön kodinkoneiden sijoittelusta. Suomalaiset heittävät jopa 10 % hankkimastaan ruoasta roskiin.
Tämä tuhlaa luonnonvarjoja turhaan ja on sama asia kuin heittäisi rahaa roskiin.
Lähiruoka
Lähiruoka tarkoittaa lähellä tuotettua ja kulutettua ruokaa. Lähellä tuotetut elintarvikkeet ovat ympäristö- ystävällinen valinta ruokapöytään. Kun tuote tuodaan ruokakauppaan lyhyen matkan päästä, säästetään polttoainetta. Lähiruoan ostaminen tukee oman asuinseudun taloutta luomalla työpaikkoja maatalouteen ja jalostukseen.
Lähiruoassakin kannattaa suosia sesongin mukaisia tuotteita. On järkevää nauttia kesän herkuista silloin kun ne ovat tuoreimmillaan ja säilöä niitä talveksi. Aina ei lähiruoan ekologisuuteen voi luottaa. Talvella on parempi syödä ulkomaisia vihanneksia kotimaisten sijaan. Kasvihuoneiden lämmittäminen ja valaiseminen Suomessa kuluttaa enemmän energiaa kuin vihannesten kuljettaminen Euroopasta. Esimerkiksi puolalaiset tomaatit ovat talvella ekologisin valinta, koska pellot sijaitsevat lähellä satamaa ja viljelyolosuhteet ovat ihanteelliset.
Suomessa torjunta-aineiden käyttörajoitukset ovat tiukempia verrattuna moniin muihin maihin. Suomalaisilla avoviljelmillä torjunta-aineita ei tarvitse käyttää yhtä paljon kuin muualla, koska kylmä talvi tappaa useimmat tuholaiset. Useissa maissa myös puhtaan kasteluveden saanti on ongelma. Työ saatetaan tuottaa laittomilla siirtolaisilla ja halpatyövoimalla.
Tehotuotannosta luonnonmukaiseen tuotantoon
Ruoan teollinen tehotuotanto vaatii jättimäisten peltojen keinokastelua, lannoitusten ja torjunta-aineiden runsasta käyttöä. Tehotuotanto myös yksipuolistaa luonnon monimuotoisuutta. Monesti tehotuotettujen elintarvikkeiden tuotanto-olosuhteita ei tunneta. Esimerkiksi karjalle on voitu syöttää antibiootteja ja hormoneja ja tuotteet voivat olla geenimanipuloituja.
Luomulla tarkoitetaan luonnonmukaista tuotantoa. Luomuviljelyssä käytetään vähemmän lannoitteita ja torjunta-aineita ja käytetyt kemikaalit ovat vähemmän haitallisia. Kotieläintaloudessa eläinten luonnonmukaisiin oloihin ja hyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota. Lisäksi niiden ravinnosta suurimman osan täytyy olla luomua.
Nykyään on mahdollista saada valtaosa elintarvikkeista myös luomuna. Luomutuotteita löytyy lähes kaikista ruokakaupoista, suuremmissa kaupoissa valikoima on usein laajempi. Luomutuotteet eivät aina ole kalliimpia kuin tavanomaisesti tuotetut elintarvikkeet. Usein kauppias kuitenkin ottaa välikätenä luomutuotteista korkeampaa hintaa, joten edullisemmaksi tulee hankkia luomu suoraan tuottajalta. Luomutuottajia ja -tuotteita voi etsiä luomuliiton tuottajatorilta.
Luomutietopankki puolestaan sisältää tutkittua tietoa ja uutisia luomusta niin kotimaasta kuin ulkomailta.
Luomupiirejä Turussa
Luomupiirit koostuvat joukosta ihmisiä, jotka yhdessä tilaavat tuotteita pääasiassa lähiseudun luomutuottajilta. Turussa toimii neljä luomupiiriä, joista Kuuvuoriyhdistys ry:n luomupiiri sekä Maailmankaupan pyörittämä luomupiiri ovat kaikille avoimia. Sekä Turun yliopistolla että ammattikorkeakoululla on omat luomupiirinsä, joihin voivat liittyä henkilökunta ja opiskelijat. Luomupiireissä tilaukset hoidetaan internetin kautta lukuun ottamatta Maailmankaupan luomupiiriä.
Kuuvuoriyhdistys ry:n luomupiiri
Turun Yliopiston luomupiiri ry
Kasvisruoka ja lihansyönnin ongelmat
Lihan syönti on ilmastolle haitallisempaa kuin yksityisautoilu. Länsimaissa syödään lihaa yli tarpeen. Ekologisuuden lisäksi kasvisruoka on hyväksi terveydelle ja usein edullisempaa kukkarolle. Monipuolisesta kasvisruokavaliosta saa kaikki tarvittavat ravintoaineet. Hyvin koostettu kasvisruokavalio on terveellisempi kuin huonosti koostettu sekaruokavalio.
Kasvisruoan tuotantoon kuluu vähemmän energiaa kuin lihan tuotantoon. Yhden naudanlihakilon tuottamiseen tarvitaan 10 kiloa viljaa, joka voitaisiin suoraan käyttää ihmisten ravinnoksi. Yhden broilerikilon tuottamiseen sen sijaan tarvitaan vain 2-3 kiloa viljaa. Sianliha sijoittuu näiden väliin.
Nautakarjan tuottama metaani on voimakas kasvihuonekaasu, joten naudanlihan ja maitotuotteiden kulutusta vähentämällä voidaan hillitä myös ilmastonmuutosta. Tuotantoeläinten kohtelu on usein huonoa. Niillä on liian vähän tilaa käytettävissään, eivätkä ne pysty elämään lajilleen tyypillisesti.
Lihan tehotuotanto on osaltaan johtanut myös useiden tautien, kuten hullun lehmän taudin sekä suu- ja sorkkataudin leviämiseen. Broilerin tehotuotantoon liittyy myös riskejä, kuten lintuinfluenssan leviämisen uhka.
Eläisuojeluliitto Animalia jakaa tietoa eläinten oikeuksista.
Reilu kauppa
Reilu kaupan tuotteita ostamalla on mahdollisuus vaikuttaa positiivisesti kehitysmaiden viljelijöiden elämään. Monet käyttämistämme elintarvikkeista ovat peräisin ulkomailta, joissa ympäristösäädökset eivät ole samalla tasolla kuin Suomessa. Reilun kaupan periaatteet edellyttävät viljelijöiltä ympäristön suojelua ja kannustavat mahdollisimman luonnonmukaiseen viljelyyn.
Reilun kaupan tuotteiden alkuperä pystytään jäljittämään tarkalleen, toisin kuin monien ylikansallisten yritysten tuotteiden kohdalla. Tuotteiden valikoima on runsas ja uusia tuotteita tulee markkinoille jatkuvasti. Reilun kaupan periaatteista kerrotaan lisää luvussa Toimitaan paikallisesti ja vaikutetaan globaalisti.
Elintarvikkeiden pakkaaminen
Suuri osa elintarvikkeiden ympäristövaikutuksista aiheutuu niiden pakkauksista. Siksi on hyvä kiinnittää huomiota tuotteen alkuperän ja muiden seikkojen lisäksi myös siihen, miten tuote on pakattu. Monet elintarvikkeet pakataan tarpeettoman moneen kertaan.
Ympäristötietoinen kuluttaja suosii sellaisia tuotteita, joissa on vain yksi pakkaus- kääre. Lisäksi pakkausten kierrätysmahdollisuus on tärkeää, esimerkiksi kartonkipakkaukset voi kierrättää.
Isot pakkaukset ovat pieniä ekologisempia. Niihin on käytetty suhteessa vähemmän pakkausmateriaalia. Esimerkiksi jogurtti on parempi ostaa litran kartonkipakkauksessa kuin pienissä alumiinikantisissa muovipikareissa, jotka on kaiken lisäksi kääritty kartonkiin.
Tuotteiden pakkauksista kerrotaan lisää luvussa Huolehditaan jätteistä.



