Saaristomeri
På svenskaIn English

Tunnistetaan ympäristömerkit

Ympäristömerkit toimivat suuntaa-antavina ohjeina, joiden avulla on helppo valita tuotteiden runsaudesta ympäristöystävällinen vaihtoehto. Ympäristömerkkejä on monia erilaisia, mutta kannattaa luottaa yleisimmin käytettyihin ja tunnettuihin merkkeihin.

 

Yleisimpien ympäristömerkkien, kuten pohjoismaisen ympäristömerkin ja EU:n ympäristömerkin saaminen vaatii ympäristöasioiden monipuolista huomioimista ja jatkuvaa kehittämistä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että merkit ovat maksullisia, joten kaikilla ympäristöystävällisillä tuotteilla ei merkkiä ole. Jos osaa itse päätellä, onko tuote ympäristöystävällinen, niin hyvä, mutta ainakin ympäristömerkityt tuotteet ovat.

 

Pohjoismainen ympäristömerkki ymparistomerkki

Pohjoismainen ympäristömerkki eli joutsenmerkki on ehkä kaikista tunnetuin merkki Suomessa. Merkki tarkoittaa että tuote on ympäristölle ystävällisempi verrattuna muihin vastaaviin tuotteisiin. Joutsenmerkityn tuotteen tulee myös olla laadukas ja turvallinen.


Joutsenmerkittyjä tuotteiden tarjonta on monipuolinen. Merkin piirissä on mm. pesuaineita, paperituotteita, kemikaaleja. Myös palvelut, kuten hotellit ja ravintolat voivat saada joutsenmerkin.

 

EU:n ympäristömerkkiEU-kukka

 

EU:n ympäristömerkki eli EU-kukka on käytössä kaikissa EU ja ETA -maissa. Merkin saaminen edellyttää tiukkoja ympäristö-, laatu- ja turvallisuuskriteereitä.

Suomessa merkki on vielä melko harvinainen, mutta sen voi löytää esimerkiksi maaleista ja tekstiileistä.


 

Bramiljöval

 

Bra Miljöval

Bra Miljöval

Bra Miljöval on Ruotsin luonnonsuojeluliiton myöntämä ympäristömerkki. Merkki on myönnetty jo sadoille tuotteille ja palveluille, joista osaa myydään myös Suomessa. Merkin saaneisiin tuotteisiin kuuluu mm. pesuaineita ja tekstiilejä.

 




Kotimaisuusmerkit

Kotimaisuusmerkit eivät ole ympäristömerkkejä. Merkit kertovat, että tuotteet ovat Suomessa tehtyjä ja niiden kuljetusmatkat kuluttajalle ovat lyhyitä. Suomessa ympäristölainsäädäntö on myös monia muita maita tiukempaa. Lisäksi tuotteita ostamalla tukee suomalaista työtä. Työolosuhteet Suomessa ovat hyvät verrattuna moniin maihin.Avainlippu


 

Avainlippu

Avainlippu-merkki kertoo, että tuotteesta tai palvelusta ainakin 50 % on valmistettu Suomessa. Merkki ei siis edellytä raaka-aineiden suomalaista alkuperää.

 

 

 

HyvääSuomesta

          Hyvää Suomesta

             Hyvää Suomesta -merkin voivat saada elintarvikkeet, joiden raaka-aineesta ja

             työstä ainakin 2/3 tuotteen on kotimaista.

 

 


Luomumerkit

Luomumerkit kertovat, että tuotteen raaka-aine on tuotettu luonnonmukaisesti. Viljelyssä käytettävien torjunta-aineiden ja lannoitteiden määrää on rajoitettu. Eläimet elävät lajityypillistä elämää ja niitä ruokitaan luomurehulla.

 

Luomumerkkejä käytetään lähinnä ruoassa ja tekstiileissä. Luomuruoasta kerrotaan lisää luvussa ”Syö luomua ja lähiruokaa”.Luomu-leppäkerttu


Leppäkerttu-merkki

Leppäkerttu-merkki on luomuliiton merkki, joka kertoo, että elintarvike on luonnonmukaisesti tuotettu sekä kotimainen. Alkutuotteiden täytyy olla 100 % kotimaista alkuperää. Jalosteiden raaka-aineista vähintään 75 % tulee olla Suomessa tuotettua.

 


Luomu-valvottuatuotantoaLuomu - valvottua tuotantoa -merkki

Luomu - valvottua tuotantoa - merkkiä eli ns. luomumerkkiä tai aurinkomerkkiä myöntää Elintarviketurvallisuusvirasto. Merkki on virallinen suomalainen luomumerkki, mutta se ei takaa tuotteen kotimaisuutta. Vähintään 95 % tuotteen raaka-aineista täytyy olla luonnonmukaisesti tuotettuja.

 

 

EUtähkämerkki


EU:n luomumerkki

EU:n luomumerkin eli ”Tähkämerkin” saaminen edellyttää jonkin EU-maan luomuvalvonnan läpäisemistä. Jalosteiden raaka-aineista 95 % täytyy olla EU:n alueella tuotettuja sekä luonnonmukaisesti viljeltyjä.

 

 

Krav
Krav-merkki

Krav-merkki on ruotsalainen luomumerkki. Krav-merkittyjä, Ruotsissa tuotettuja elintarvikkeita myydään myös Suomessa.

 

 


                              Demeter-merkki

demeterDemeter-merkin myöntää Biodynaaminen yhdistys biodynaamisesti tuotetuille elintarvikkeille. Biodynaaminen viljely tarkoittaa Rudolf Steinerin kehittämää viljelymenetelmää, jossa pyritään säilyttämään maan hedelmällisyys. Demeter-merkin saaminen edellyttää tiukempia ehtojen toteuttamista kuin muissa luomumerkeissä.

 


Muita merkkejäEKO-energia

Norppaenergia on nyt Ekoenergia

Suomen tunnetuimpiin ympäristömerkkeihin lukeutuva Norppaenergia-merkki korvautuu Ekoenergia-merkillä.

Merkki on Suomen ainoa ympäristömerkki energialle. Se on myös kansainvälisesti harvinaisuus, sillä muualla maailmassa sähkömarkkinat eivät ole yhtä vapaat kuin Pohjoismaissa.

Suomen luonnonsuojeluliitto voi myöntää sen kestävän kehityksen mukaisesti tuotetulle sähkölle ja kaukolämmölle sekä uusiutuvan energian käyttöä edistäville ja energiaa säästäville energiapalveluille. Merkki auttaa kuluttajaa valitsemaan ympäristöystävällisen vaihtoehdon eri sähköyhtiöistä.

 


Reilunkaupan merkki

FairTradeReilun kaupan järjestelmä takaa viljelijöille tietyn summan sadosta, eikä hinta heilahtele maailmanmarkkinahintojen mukaan. Viljelijöille myös maksetaan heidän viljelemistään tuotteistaan korkeampi hinta kuin valtamarkkinoilla. Osa Reilun kaupan lisätuloista käytetään viljelijöiden elinolojen parantamiseen.

 

Viljelyssä otetaan myös huomioon ympäristönäkökohdat. Monet reilun kaupan tuotteet on luonnonmukaisesti tuotettuja, eikä lapsityövoimaa käytetä. Kaikkien Reilun kaupan tuotteiden alkuperä tiedetään tarkalleen.

 

Pisimpään markkinoilla on ollut saatavilla reilun kaupan kahvia ja teetä. Tuotteiden valikoima on viime vuosina laajentunut valtavasti koskemaan esimerkiksi hedelmiä ja muita peruselintarvikkeita. Nykyään on mahdollista saada esimerkiksi mausteita, kukkia sekä jalkapalloja reiluna. Mukaan tulee jatkuvasti uusia tuotteita.

 

Lähes kaikkien ruokakauppojen valikoimissa myydään jo Reilun kaupan elintarvikkeita. Suuremmissa ruokakaupoissa, Maailmankaupassa ja Ruohonjuuressa valikoima on kuitenkin kattavampi.


Der Grüne PunktDerGrunePunkt

DerGrüne Punkt -merkki ei ole ympäristömerkki, vaan kertoo että pakkauksesta on maksettu jätteenkäsittelymaksu Saksassa ja se kelpaa siellä pakkausjätekeräysastiaan. Merkin saaminen ei edellytä tuotteelta eikä sen pakkaukselta ympäristöystävällisyyttä.

 

 


Öko-Tex -merkki

Öko-textÖko-tex -merkki ei sinällään ole ympäristömerkki, vaan merkki takaa sen, etteivät vaatteet ja tekstiilit sisällä mitään ihollemme tai terveydellemme vaarallisia lisäaineita. Merkin saaneiden tuotteiden valmistuksessa on kuitenkin käytetty vähemmän kemikaaleja, joten myös ympäristöön on joutunut vähemmän myrkkyjä.

 

 


Luonnonsuojelujärjestöjen merkkejä

Merkit ovat yhdistyksien varainhankintamerkkejä ja tunnuksia, eivätkä kerro mitään tuotteiden ympäristövaikutuksista.

 

Suomen luonnonsuojeluliiton norppa-merkkiSll-norppamerkki

 

 

 

 

 

Luontoliiton siili-merkki

Luontoliitto

 

 

 

WWF:n panda-merkki
WWF

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Ympäristösertifikaatit

Yritykset voivat pyrkiä ympäristöystävällisempään tuotantoon hakemalla ympäristösertifikaatteja. Sertifikaatin myöntää puolueeton taho ja se edellyttää laaja-alaista ympäristön huomioimista yrityksen toiminnassa. Tunnetuimpia ympäristösertifikaatteja ovat ISO 14 001 ja EMAS. Näistä EMAS on vaativampi ja edellyttää julkista raportointia. Ympäristösertifikaatteja hakevat usein tehtaat ja hotellit.

 

 


 


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy