Saaristomeri
På svenskaIn English

Hankkeet ja opiskelu

Vihreä polku seuraa Kestävän Kehityksen hankkeita, etenkin niitä, joissa on mukana Kestävän Kehityksen opiskelijoita. Monissa projekteissa on sekä ympärivuotisia opiskelija-assistentteja että kesätyöntekijöitä. Niinpä harjoittelu- ja työnsaantimahdollisuudet ovat hyvät jo koulutuksen aikana, ja siinä sivussa kehittyy myös oma osaaminen projektityöskentelystä ja ympäristöasioista. Osa hankkeista on kansainvälisiä projekteja, joiden kautta voi päästä harjoitteluun tai töihin myös ulkomaille.

koululaist2Helmikuussa 2011 järjestettiin koululaisille Itämeren ja kestävän kehityksen tapahtuma. Keket olivat tapahtumassa vahvasti edustettuina, ja AMK:n tehtävärastilla lapset selvittivät yhteistyöllä tien läpi ympäristöriskejä täynnä olevan Itämeren.

Kuvassa -10 Kekejä edustaa Jani, vasemmalla.


AMK ja opiskelijat mukana hankkeissa


27.5.2011 Kansainvälinen Balticseanow.info-hanke

Vuonna 2010 kestävän kehityksen opiskelun aloittanut Hanna Isonokari pääsi heti ensimmäisenä vuonna kiinni aktiiviseen hanketyöskentelyyn.

Lue lisää


Harjoittelijana ProNatMat-hankkeessa

Antti Ovaskainen kertoo työstään ProNatmat-hankkeessa.

Lue lisää


19.5.2011 Tutustuminen Active Wetlands – hankkeeseen Liedon Nautelassa

Liedon Nautelassa virtaa peltojen keskellä oja. Ojaan on rakennettu pato, sen varrella on muutama omituisen näköinen pömpeli, ja sen yli kulkee silta, jonka päällä on hiekoitussepelilaatikko. Mistä tässä oikein on kyse?

Lue lisää


13.5.2011 Haastattelu: Opiskelija-assistentti MINWA-hankkeesta

Neljännen opiskeluvuotensa syksyllä aloittava Annika Kunnasvirta kertoo opiskelija-assistentin työstään MINWA-hankkeessa.

Lue lisää


10.5.2011 Jäte kiertämään -seminaari Turun pääkirjastolla 5.5.2011

Jäte Kiertämään -seminaarin pääaiheena oli materiaalitehokkuuden ja jätteiden sivuvirtojen hyötykäytön parantaminen, siis Susbio-hankkeen aihepiirit. Seminaarin puhujat edustivat eri aloja, mutta kaikkien puheista ilmeni, että yhteisenä tavoitteena on jätteen synnyn ehkäisy ja ympäristöystävällisempi toiminta.

Lue lisää



Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy