Kasvissyöjä kananlihalla

Saisiko olla etanoita? Suomalaisopiskelijan ottaessa lähikontaktia brittitaloihin asumisen itsestäänselvyydet katoavat.

Kesä on ihanaa aikaa, sillä olen varsinainen vilukissa. Tuumatessani sekä englantilaisille että muista maista Englantiin tulleille palelevani, olen yleensä saanut kahdenlaisia reaktioita. Yleisin on ollut ihmetys, sillä suomalaistenhan pitäisi olla tottuneita kylmyyteen, kun sitä lunta ja pakkasta riittää. Toiset (joskin harvemmat) ovat pitäneet palelemistani aivan ymmärrettävänä, sillä heille Suomen talojen mainio lämmönpitävyys ja kolminkertaiset ikkunat ovat tuttuja.

Opin itse ymmärtämään viluisuuttani paremmin, kun kävin tänä vuonna Suomessa keskellä kipakointa talvea. Seisoessani bussipysäkillä parinkymmenen asteen pakkasessa naama virneessä tajusin, että kehoni on edelleen säädettynä Suomen oloille. Siispä en palele Suomen kuivissa pakkasissa tai kesän ihokarvat pörhistävissä tuulissa, sillä ne kuuluvat ilmastoomme, eikä sisätiloissa ole valittamisen aihetta eristyksen ja lämmityksen ansiosta. Brittitalven kostea kylmyys sen sijaan menee luihin ja ytimiin - sekä sisällä että ulkona.

Englantilaisille hytisemiseni on ollut lähinnä naurun aihe. He kun ovat tunnetusti tottuneita (minun mittakaavallani) vanhoihin, jäisiin taloihin, siis kylmyyteen ja kosteuteen sisätiloissa. Herätessäni aamulla nenä jäässä ja pukiessani vaatteet päälle peiton alla en ole nähnyt asiassa mitään huvittavaa. 

Englannissa asuessani olenkin ehtinyt majailla jos jonkinmoisessa talossa. Neljästä talosta kolme on ollut TV:stä tuttuja rivitaloja. Tutuksi ovat tulleet vetävät ikkunat, sentin raot ulko-oven ja kynnyksen välissä sekä hormit, joista tuuli ujeltaa alas huoneeseen. Homettakin on tullut vastaan ja etanoita olohuoneessa. Yhdessä talossa olen päässyt nauttimaan ylellisyydestä, joka saa jokaisen Englannissa opiskelevan kateudesta vihreäksi: kaksinkertaisista ikkunoista.

Kylmyys ei kuitenkaan ole yksin huonojen talojen syytä. Työssäkäyvien kodeissa lämmintä varmasti riittää, mutta viidentoistatuhannen euron opintolainapottia kasvattavien englantilaisopiskelijoiden kämpissä lämpömittari pääsee vähemmällä. Heille on normaalia kääntää lämmitys pois päältä yöksi eikä sitä aina laiteta päälle aamullakaan. Kukapa nyt yöllä nukkuessaan lämmitystä tarvitsisi ja turhapa sitä on aamullakaan taloa lämmittää vain opinahjoon lähtöä varten.

Onneksi aivan kaikki eivät ole samaa mieltä, sillä lämmityskuluissa säästäminen ei aiheuta pelkkää epämukavuutta. Kosteissa, heikosti lämmitetyissä taloissa home viihtyy ja vuokraisäntä hoitaa sen ronskisti maalaamalla päälle.

Englannissa huonetta etsiessään saa siis olla tarkkana sekä talon, vuokraisännän että kämppäkaverien suhteen. Todennäköisintä on päätyä yksinkertaisin ikkunoin varustettuun taloon, sillä vuokraisännät harvemmin ajattelevat opiskelijan kukkaroa muuten kuin sen tyhjentääkseen. Opiskelijalle taas kaksinkertaiset ikkunat toisivat lämmöneristävyydessään helpotusta sekä viluun että lämmityskuluihin. Ympäristönkin kannalta hirvittää: mitkä valtavat määrät energiaa britit päästävät harakoille!

Hyvää opiskelijataloa on Canterburyssa vaikea löytää. Jos voisin, pakkaisin Suomesta oman mökin matkalaukkuuni ja kutsuisin ystäväni nauttimaan sen lämmöstä ja eristyksestä. Toisaalta olen onnellinen, että minulla on varaa edes jonkinlaiseen kattoon pääni päällä. Canterburyn kodittomat makuupusseissaan ovat jokailtainen näky, joka viimeistään saa ihon kananlihalle surullisuudellaan. ”Spare some change, luv?”

6.8.2004 Anne Nyyssönen