Luovuus ei karsasta ketään

Moni elää edelleen siinä uskossa, että luovuus kuuluu vain taiteellisille ihmisille; heille, jotka tekevät visuaalista työtä tai harrastavat jotain sen alalajeista. Luovuus liitetään usein vain asioihin, joissa tarvitaan värien käyttöä ja visuaalista suunnittelua. Luovuudessa on jotain salaperäistä ja ihmeellistä, jota ei ihan jokaiselle suoda – vai suodaanko?

Liian harva meistä on hoksannut, että jokainen ihminen on luova. Ajatus ei ole uusi, muttei siitä ole vielä liian paljon puhuttukaan. Taiteilijat yhdistetään automaattisesti luovuuteen ja keksijät hyvänä kakkosena, mutta harva näkee naapurin halkoja pinoavan Masan luovana - saati sitten itsensä. Kannattaa ehdottomasti vilkaista itseään, sillä luovuus on myötäsyntyistä.

Luovuuden tunnistamisen ja tiedostamisen tekee vaikeammaksi se, että olemme kaikki luovuusasteikolla eri kehitysasteilla ja käytämme luovuuttamme eri tilanteissa. Vanhat luovuuteen liittyvät mielikuvat - kuten kuvat taiteilijoista maalauksineen - hämäävät monet vähättelemään luovuuttaan tai kieltämään sen tyystin.

Harvempi ymmärtänee luovuuden laajana, kaikenkattavana kekseliäisyytenä, joka ulottuu niin taiteeseen kuin sujuvien jouluostosten suunnitteluunkin koskettaen siis jok’ikistä meistä. Kukapa ei olisi taikonut ruoantähteistä herkullista ateriaa, kehittänyt onnistunutta reittiä A:sta B:hen tai keksinyt selitystä tapaamisesta myöhästymiselle – kaikki esimerkkejä arkipäivän luovuudesta. 

Sanoisin kuitenkin, että elämän kannalta upeimpiin saavutuksiin luovuudessa päästään elettäessä vähillä varoilla. Matin morjestaessa kukkarosta on nyhjästävä tyhjästä ja käytettävä koko luovuuskapasiteetti elämän viemiseksi eteenpäin. Silloin ei juosta ensimmäisenä kauppaan, vaan pengotaan omat kaapit – ja toistenkin – ylösalaisin. Kirjekuoret ja salaattikipot käytetään uudestaan, verhoista loihditaan vaatteita ja luovin muovaa sukkahousuista lumilingon.

Ahdingossa luovuus voi myös auttaa jaksamaan. Kun hyvä elämä määritellään Kodinkuvalehden tai Trendin sivuilla, joilla myös kerrotaan mistä sen saa ja mihin hintaan, ei vähävaraisella tunnu olevan aihetta hymyyn.

Tilin saldon pyöristyessä kohti nollaa ei varmasti ketään naurata, mutta edes pientä iloa tuottanee ajatus siitä, miten näppärästi senttejään on saanut säästettyä pistämällä luovuutensa peliin – ja miten oivallisia keksintöjä siinä samalla on syntynyt. Parhaimmillaan luovuus tuo esiin piiloon jääneitä taitoja ja synnyttää voimaa-antavaa onnistumisen tunnetta.

On silti turha karsastaa kitupiikkeinä ihmisiä, jotka rikkauksistaan huolimatta kasaavat perunalastupurkeista kynttilämuotteja tai marakasseja. Uusiokäytön makuun päästyään ei aina tee mieli ostaa uutta, sillä on paljon hauskempaa kierrättää vanhoja tavaroita ja kokeilla miten pitkälle omalla luovuudella pääsee. Samalla kulutus vähenee ja luonto säästyy.

Luovuus ei siis ole mikään mysteeri. Se on ehtymätön luonnonvara – ja voimavara. Tälläkin hetkellä se tapittaa jo itse kutakin omistajaansa silmät innosta loistaen ja odottaen uutta tehtävää. Ehkä se vielä kiltisti odottaa päivää, jolloin sen olemassaolo huomataan, mutta jatkaa silti toimintaansa kaikessa hiljaisuudessa.

Kannattaa kuitenkin nostaa oma luovuus pöydälle, tarkastella sitä ja ottaa se omakseen. Luovuus, johon uskotaan ja jolle annetaan pähkinöitä purtavaksi palkitsee omistajansa moninkertaisesti, tuo iloa arkeen ja yltää vuosi vuodelta uskomattomampiin saavutuksiin. Maailma on pullollaan erilaisia ihmemies macgyvereita.

21.12.2005 Anne Nyyssönen