Maa, jossa rahalla saa roskaa

Englantilaiset pitävät jalkapalloa kuningaslajinaan, mutta moni maassa käynyt tietää paremmin. Jos suomalainen on sika, miksi englantilaista voi kutsua?

Saapuessani Englantiin puolitoista vuotta sitten olin lievästi sanottuna kauhistunut. Hyvien tapojen maassa katujen varret loistivat kirjavina keskellä talvea, roskaruokakääreet heitettiin viereisen aidan yli silmää räpäyttämättä ja roskapusseista kyhätyt kasaelmat rivitalojen edustoilla saattoivat innostaa ulkomaalaisen taidekriitikon sanailemaan paikallisesta ympäristötaiteesta. Paljon ei ole muuttunut.

Ihmetys kadunvarsien koristeiden määrästä vaihtui nopeasti ahaa-elämykseen. Kansan lihominen ja luonnon turmeltuminen kävi ilmiselväksi laskettuani kaupungin pikaruokalat ja nakkikojut. Poikkeaminen läheiseen markettiinkin oli aluksi kauhistus, sillä vihannekset odottivat poimijaansa hyllyllä valmiiksi muoviin pakattuna ja kaksi kolmasosaa hyllytilasta tuntui olevan annospakatun valmisruoan vallassa.

Ylimääräiset kääreet eivät enää kiinnitä huomiotani samalla tavoin kuin ensimmäisinä viikkoina. Roska hyppii enää harvoin silmille kadullakaan, mutten silti ole lopettanut taistelua luonnon puolesta.

Pakkausmateriaalin määrä on kuitenkin kasvanut niin lohduttomaksi, että useimmat englantilaiset tuntuvat pitävän jätteiden lajittelua ja kierrätystä turhan mutkikkaana ja aikaa vievänä prosessina.

Monen englantilaisen suusta olenkin saanut kuulla ratkaisevat sanat: “Who cares?”

Välinpitämättömyys ympäristön kunnosta tuntuu olevan koko kansan tauti, mutta vahvimmin se on saanut otteen nuorisosta, jota kulutuskärpänen on puraissut pahemman kerran. Toisin kuin Suomessa, Englannissa aktiivisimmat puhtaanapitäjät ovat useimmiten aikuisia ja eläkeläisiä, joiden lukumäärä järjestötoiminnassakin näyttää vievän voiton nuorista.

Halu siistiä Englannin julkisivua on viime aikoina alkanut kasvaa, ja Canterbury, asuinkaupunkini, kulkee onnekseni kehityksen kärjessä. Yhdeksi Englannin siisteimmistä kaupungeista valittuna kaupunki on ottanut jätteiden käsittelyn ylpeyden aiheekseen ja sydämenasiakseen.

Viime vuonna aloitettu jätteiden lajittelu seka-, kierrätys- ja puutarhajätteeseen on ottanut hyvin tuulta alleen. Viimeisimpien tilastojen mukaan jopa 93 prosenttia asukkaista poimii paperit, metallit ja muovit ilmaiseksi toimitettaviin säkkeihin, jotka kerätään talojen edustoilta joka toinen viikko, kuten puutarhajätekin. Sekajäteastiat tyhjennetään joka viikko, mutta jätesäkit, jotka eivät mahdu joka talon omaan astiaan saavat jäädä odottamaan seuraavaa viikkoa.

Asukkaiden kierrätysinto on johtanut sekajäteastioiden jäämiseen puolityhjiksi, minkä takia kaupunki suunnittelee sekajätteen keräyksen siirtämistä joka toiselle viikolle ensi vuoden alusta lähtien. Tällä parannuksella jätteidenkuljetuskulut pienenisivät ja viimeisimpienkin kierrätysinnottomien olisi pakko lähteä puuhaan mukaan välttääkseen sekajäteastioidensa ylitsepursuamisen ja hajuhaitat.

Canterburyssa ollaan menossa hyvää vauhtia oikeaan suuntaan, mutta Suomesta Englannilla on vielä paljon opittavaa. Englantilaisten “hälläväliä”-asenteen ja helpoksi ja nopeaksi tehdyn kuluttamisen takia suuria muutoksia saa odottaa vielä pitkän aikaa, mutta pikku hiljaa vihreä ajattelu on keräämässä kannattajia.

Jotta askel parempaan suuntaan ei johtaisi kahteen taaksepäin, olisi nuoret pikaisesti saatava tajuamaan roskaamisen ja roskan määrän vähentämisen merkitys maalleen ja luonnolleen. Vanhemmat eivät pysty elämään ikuisesti korjatakseen lastensa jälkiä, eivätkä taatusti haluakaan.

23.3.2004 Anne Nyyssönen