Taiteilijoiden työ hölynpölyä?

Taiteilijatkin tekevät työtä ja ovat tarpeellinen osa yhteiskuntaa.

Taitelijoiden asema yhteiskunnassa on usein kyseenalaistettu. Lukiossa kuulin, että yhden opiskelutoverini mielestä taiteilija ei ole ammatti. Hänen mielestään taiteilijaksi tullaan itsekkäistä syistä, halusta ilmaista itseään, kun taas ”oikeissa” ammateissa ihmiset tekevät epämiellyttäviäkin tehtäviä – työtä – yhteiskunnan hyväksi.

Tämän kuullessani näin punaista, koska ihmettelin miksi taiteilijanalut eivät saisi opiskella sitä mitä haluavat ja miellyttää itseään. Entä ihmiset jotka ovat aina halunneet olla opettajia tai lääkäreitä? Heidän on oikeutettua perehtyä himoitsemaansa alaan – ilmeisesti koska tekevät nähtävän yhteiskuntahyödyllistä työtä – mutta miksi wannabe-taiteilijoiden pitäisi luopua unelmastaan?

Jos kyseinen henkilö esittäisi saman argumentin nyt, esittäisin vastalauseeni taiteilijanammatin yhteiskunnallisesta hyödyttömyydestä. Viime kuukausina olen sukeltanut syvemmälle ympäristötaiteeseen ja varsinkin ekologiseen taiteeseen loppututkielmani myötä, mikä on muokannut omaa käsitystäni taiteilijan paikasta ja tarpeellisuudesta.

Taiteilijalla on ollut tilausta yhteiskunnassa kautta aikojen. Vuosisatojen vaihtuessa taiteilijat ovat dokumentoineet sukupolvien vaihtumista, sotia sekä ajan tuulia. He ovat aina olleet ensimmäisten joukossa ennustamassa muutoksia ja pukemassa uusia ajatuksia kuvalliseen muotoon. Nykyään monen mielestä taiteilijan tarkoitus on näyttää ihmisille asioita, joita muut eivät ole huomanneet, kuten luonnon pieniä ihmeitä tai arkipäivän hämmästyttävyyttä. 

Ympäristötaiteen haarana pidetyn ekologisen taiteen edustajilla tehtävä on tavallaan haasteellisempi; he yrittävät parantaa maailmaa monin keinoin. Jotkut keskittyvät gaianismin tai syvän ekologian tapaan tutkimaan maailman ilmiöiden, myös ihmisten, yhteenkuuluvuutta ja erottamattomuutta toisistaan.
He yrittävät saada ihmiset ymmärtämään olevansa osa luontoa, että sademetsän puiden kaataminen on kuin sahaisi omaa jalkaansa ja öljyvuoto Skotlannissa voi lopulta tappaa Skippy-kengurun Australiassa.

Jotkut saman alan edustajat taas keräävät taiteellaan huomiota ympäristön tai maailman ongelmiin tai keräävät arvostusta jo olemassa olevalle kunnossapitotyölle. Suorempaakin toimintaa löytyy, kuten vesien tai maaperän puhdistamista raskasmetalleista ja soramonttujen muuntamista takaisin luonnolliseen muotoon. Suomalaisten ei tarvitse soutaa pitkälle kalan napatakseen, silla Ylöjärvellä sijaitsee Agnes Denesin kansainvälisesti tunnettu teos ”Puuvuori”, joka tehtiin vanhalle soranottopaikalle.

Taiteilijoilla on siis paikkansa yhteiskunnassa; heidän kättensä jälki vain ei aina ole yhtä konkreettista ja ilmiselvää kuin siivoojan tai lääkärin, vaikka onkin yhtä arvokasta. Millaisessa maailmassa eläisimme jos taitelijat eivät herättelisi ihmisiä toimimaan tai näkemään asioita eri valossa? Taide kerää suuria yleisöjä; sen avulla on hyvä levittää sanomaa ja tuoda asioita julki. Moni ei jaksa tai ehdi kahlata läpi monisatasivuista kirjaa, mutta jo yksi kuva voi saada katsojansa ajattelemaan ja miettimään.

Toisinaan taide puuttuu ongelmiin suoraan; maaperän puhdistaminen on siivoojan työtä suuressa mittakaavassa - Mel Chinin käyttämät raskasmetalleja imevät kasvit ovat siivousaineita, jotka ovat kuitenkin hellavaraisempia kuin kotitalouksien litkut, jotka ”räjäyttävät lian pois”.

Nykyään taide on paljon enemmän kuin kauniit kuvat tai yli ymmärryksen lentävät nykytaidepläjäykset. Taiteella on monet kasvot, joista jokaiselle varmasti löytyy omansa, kunhan jaksaa pitää silmänsä auki ja muistaa, että yksi taideteos on vain yksi sana sanakirjassa, joka kasvaa ja muuttuu koko ajan yhteiskunnan kehittymisen myötä. Oikeissa käsissä taiteella saa kuitenkin ihmeitä aikaan sekä yksilössä että yhteiskunnassa.

2.2.2005 Anne Nyyssönen