Vaihtoehtokato

Tapaus palestiinalaishuivi on vain yksi esimerkki, miten muoti ja aktivismi, aate ja vaate sekoitetaan 2000-luvulla entistäkin hämmentävämmillä tavoilla toisiinsa.

Helsinkiin putkahti jälleen uusi nuorten taiteilijoiden galleria. Tulokas asettui vanhan kivitalon alakertaan katutason alapuolelle. Sisältä se oli jännittävästi rosuinen laittamattomine lattioineen ja tasoittelemattomine tiiliseinineen – valkoisine tietysti. Avajaisissa vieraat olivat nuorta, sekalaista sakkia. Ei trendikkäästi pukeutuneita vaan sitä toista, hippi-reggae-maailmanparannus-angsti-taiteilija-sorttia. Tämäkö nyt oli sitä alternativea?

Ehkä vielä muutama vuosi sitten kyseinen galleria olisi poikennut muusta galleriatarjonnasta ja edustanut innovatiivista alternativea. Nykyään moiset kellarigalleriat ovat kuitenkin jo vanha, hyväksytty juttu, eivätkä kuulu enää vähemmistöön.

Alkuaikojen alternativesta on tullut varteenotettava vaihtoehto, jolla ei ole enää mitään tekemistä innovatiivisuuden eikä tuoreiden ajatusten kanssa. Niitä tuntuu pikemminkin syntyvän, kun alhainen budjetti ja tarve kuulua nuorten aikuisten taidejengiin yhdistyvät.

Sama alternativekato on iskenyt muuhunkin nuorison ja nuorten aikuisten kulttuuriin. Hyvä esimerkki on ”palestiinalaishuivi”, joka alkujaan puhui katukuvassa vahvasti aatteen puolesta viestittäen solidaarisuutta palestiinalaisia kohtaan.

Kyseisen huivin vaihtoehtoisuus ja aatteellinen arvo kokivat kuitenkin osakkeiden laskun, kun huivista tuli ainakin Helsingissä vakiokamaa trenditietoisten keskuudessa. Heidän, jotka eivät tienneet tuon taivaallista kaulaansa kietoneen kankaaseen liittyvästä poliittisesta latauksesta tai vähät välittivät siitä. Pääasia, että kantaja viestittää tuntevansa viimeiset trendit ja asusteiden ihmeellisen maailman - aatteellisuutta sekin.

Vaatteet ja aatteet ovatkin tänä päivänä yksi ja sama soppa. Kadulla kävellessään ei voi olla varma onko vastaan tullut kukkahameinen, boheeminoloinen tyttö aatteiltaan rauhaa ja rakkautta rakastava vai noutanut lookinsa pikavaateketjun tangosta.

Sama pätee esimerkiksi punkkarinnäköisiin, mahdollisiin gootteihin ja ehkä-vasemmistolaisiin. Aatteellista ei enää voi erottaa aatteettomasta; kulkevatko sudet lampaiden vaatteissa?

Tavallaan sen saattoi ennustaa, että muoti valtaisi aatteellisuuden. Kuten ystäväni huomautti, alternativea ja aatteelle omistautuneisuutta on aina katsottu ylöspäin. Liekö siinä kyse ihmisten tarpeesta kuulua ryhmään, kaipuusta löytää samanhenkisiä ihmisiä, tai salaperäisestä luulosta, että järjestäytyneet tietävät jotain mitä muut eivät tiedä?

Vai löytyykö vastaus siitä, että aatteelle omistautuneisuutta ja valmiutta ylevään taistoon tärkeiden asioiden puolesta arvostetaan? Onhan hyljeksityistä toisinajattelijoista kuten Galileo Galileista paljastunut ymmärryksen kasvaessa sankareita.

Nykypäivänä historian merkkihenkilöiden tahattomasta erilaisuudesta on siirrytty tavoiteltuun erilaisuuteen, jota pukeutumisella korostetaan.

Vaatteita myydään mielikuvilla ja pukeutuminen onkin monille roolipeliä. On helppoa ja turvallista olla ”erilainen”, kun valmiina rajoina ovat vaatekauppojen mallistot. Kalliit rättifirmat osuivatkin kultasuoneen tarjotessaan asiakkailleen mahdollisuuden leikkiä sankaria parin malliston ajan ilman sitoumuksia, jonka jälkeen aatteet voi muodin sääntöjen mukaan heivata lähimpään keräyslaatikkoon.

Ehdottakaapa samaa heille, joiden arvomaailmaa trenditietoiset ovat käyneet sörkkimässä. Aktivistien nostaessa valtavan haloon esimerkiksi Dieselin mielenosoituskampanjasta nousseesta kohinasta taisi kuitenkin hyötyä enemmän itse firma – saihan se ilmaista mainosta kampanjalleen. Boikotit aktivistien keskuudessa tuskin nakersivat Dieselin kukkaroa, sillä aktivistit tuskin kuuluivat sen ostajaryhmään aiemminkaan. 

Mikä siis on alternativen tulevaisuus kaiken ollessa yhtäkkiä yhtä ja samaa hyytelöä? Taiteen on puhuttu heittäneen veivinsä sulatettuaan itseensä kaikkea mahdollista perinteisten taidemuotojen ulkopuolelta. Muoti tekee samaa koko ajan, mutta se on vain vahvistunut (pakko)fuusioiduttuaan esimerkiksi juuri aatteellisuuden kanssa. Olemmeko siis muodin sijaan kuoppaamassakin alternativea?

Sekä taide- että aatepiireissä huomaa nopeasti, ettei aito piiriläinen koskaan pue aatettaan ylleen. Taiteilijabongarilla on usein tukalat oltavat avajaisissa, sillä etsinnän kohteet harvoin poikkeavat odotetulla tavalla muusta yleisöstä. Ehkä he keskittyvät taiteen tekemiseen enemmän kuin taiteentekijältä näyttämiseen ja jättävät poseeraamisen niille, jotka eivät ole vielä saavuttaneet samaa statusta.

Sama tuntuu pätevän henkeen ja vereen aatteensa puolesta taisteleviin – tavallisennäköinen tallukka paljastuukin oppineimmaksi aatteensa kannattajaksi. Ne, joilla on tarve kuulua ihailemaansa piiriin, näyttävät olevan tietoisimpia ulkokuorestaan ja tarkimpia siitä, että kaikki varmasti tajuavat hänen kantavan samoja värejä.

Ulkoinen alternative voi hyvin olla hukkumassa omaan paljouteensa, kuten kellarigallerioiden yleisyys on sulauttanut genren osaksi tavallista galleriarintamaa. Sitä, onko sisäinen vaihtoehtoisuus paremmin turvassa, on vaikea sanoa. Ohimenevät iskut ulkopuolelta saattavat lähinnä rapauttaa sitä ja karsia pintaliitoiset joukostaan. Tähänastisen ”alternative” -käsitteen vanhetessa tulee aika määritellä koko sana uudestaan; miettiä mikä voi olla vaihtoehtoista suhteessa vanhaan vaihtoehtoiseen.

Gallerioista puhuttaessa voisi aloittaa vaikka sliipatusta nuorten taiteilijoiden galleriasta. Mitäköhän tapahtuisi, jos aktivistit puolestaan ryhtyisivät protestoimaan louisvuittonit ja stellamccartneyt yllään? Kikka voisi osua oikeaan nilkkaan, sillä yksikään rättijätti tuskin haluaisi tulla yhdistetyksi mihinkään mikä voisi jakaa ostajien mielipiteet ja vaarantaa rahan virtauksen.

23.3.2006  Anne Nyyssönen