Ympäristön ja taiteen monisyinen symbioosi

Taiteen ja ympäristön suhde on tärkeä osa kestävää kehitystä. Vihreän polun uusi kolumnisti Anne Nyyssönen löysi ympäristötaiteen opiskellessaan kuvataiteita Englannissa.

Anne Nyyssönen opiskelee kuvataiteita Kent Institute of Art & Designissa Canterburyssa. Opintojen edetessä ympäristötaide on alkanut kiinnostaa yhä enemmän.

Syksystä 2003 lähtien hänen keskeisenä tutkimuskohteenaan on ollut keinotekoisen ja luonnollisen välinen rajapinta. Samalla hän on tullut koetelleeksi taiteen rajoja luomalla interaktiivisia teoksia, joihin katsojat osallistuvat – jopa huomaamattaan.

Von Wrightit ja nykytaide

Nykytaide on rikkonut monia klassisen taiteen rajoja, etenkin kauneuden kuvaamisen perinteen. Itse asiassa koko kauneuden käsite on arvioitu uudelleen. Kauneudelle on taiteessa oma tilauksensa, mutta se ei enää yksinään riitä. Ympäristötaidekaan ei kuvaa vain kaunista ympäristöä.

- "Kaunis" ympäristö on suhteellinen käsite. Yleisesti kauniina pidetyt maisemamaalaukset ja luontoaiheet sekä muotokuvat, jotka kuvaavat kohteensa sellaisena kuin ne ovat, eivät sinänsä tarjoa yhtä paljon virikkeitä ajattelulle ja pohdiskelulle kuin nykytaide yleensä, miettii Anne.

- Tänä päivänä juuri ajatusten herättäminen ja monien tulkintojen mahdollisuus on taiteessa tärkeää. Teoksesta tulee jännittävämpi, kun katsoja saa tavallaan rakentaa teoksen itse omien kokemusten pohjalta ja siten eräällä tavoin osallistua taideteoksen luomiseen, hän jatkaa.

Taiteilija aktivistina

Ruman ympäristön kuvaamiseen kauniin ohella on syynsä, vaikka rumuudestakin voidaan olla eri mieltä.

- Täytyy muistaa, että rumuuskin on katsojan silmässä. Ruman ympäristön kuvaaminen toimii kuitenkin kauneutta helpommin ajatuksia herättävänä: miksi tähän kauheuteen on pitänyt kiinnittää huomiota?

Esimerkiksi saastuneiden alueiden kuvaaminen antaa mainion tilaisuuden ottaa kantaa ja herätellä, tuoda epäkohta yleisön tietoon.

- Nykytaiteessa rumuutta näkee usein, mikä myös panee katsojan etsimään kauneutta rumuudesta – ehkä siksi, että taiteen odotetaan edelleen olevan kaunista. Joskus kauneutta etsitään vaikka väkisin.

- Rumuus toimii myös tarjoamalla kokemuksia, joita harvemmin osuu kohdalle, koska yleensä halutaan välttää rumuutta ja kääntää katse pois. Taidemuseossa rumuudelta on vaikeampi välttyä, koska sinne on nimenomaan tultu katsomaan teoksia, Anne huomauttaa.

Pilattu ympäristö inspiroi

Sen lisäksi, että ruman ympäristön kuvaaminen antaa ajattelemisen aihetta taiteilijan yleisölle, pilattu ympäristö vaikuttaa tietenkin myös itse taiteilijaan.

- Ruma ympäristö on myös inspiraation lähde. Kauniista luonnosta saa ehkä enemmän pontta "kauniille", harmonisille töille ja nämä ominaisuudet myös välittyvät työhön. Ruma näkymä taas helposti vetää ajatukset toivottomuuteen, mutta myös aktiivisuuteen, sillä asiallehan voisi yrittää tehdä jotain. Sekä ruma että kaunis siis inspiroi, mutta eri tavoin.

- Toisaalta riippuu ympäristöstä ja tilanteesta, miten ottaa kyseisen ympäristön vastaan – esimerkiksi näkeekö likaisessa joessa jotain surullisen kaunista vai kokeeko sen äärellä synkkää toivottomuutta maailman tilan vuoksi.

Luonnon kauneus hehkuu toivoa

Ympäristötaiteilijan ja luonnonystävän sydämessä kauniilla ympäristöllä on kuitenkin aina oma erityinen sijansa.

- Luonto antaa ihmeellisen rauhan tunteen ja parhaimmillaan kokemuksen kaiken olevaisen yhteydestä. Satoja vuosia vanhojen puiden näkeminen panee ajattelemaan ja saa omat murheet tuntumaan kovin pieniltä – ovathan puut seisoneet paikalla tuulessa ja tuiverruksessa, nähneet sotia ja ne jatkavat silti kasvuaan.

- Luonnon monimutkaisuus ja monipuolisuus tarjoavat ehtymättömän inspiraation lähteen, josta voi rakentaa taidetta aina vain eteenpäin. Kun luontoon paneutuu ympäristötaiteena tai maataiteena, oma suhde luontoon syvenee ja alkaa hahmottaa paremmin mitä siitä ajattelee. Ainakin minun tapauksessani myös halu suojella sitä vahvistuu, miettii Anne.

9.3.2004 Eija Nyyssönen