Olen pitkään haaveillut Afrikkaan matkustamisesta

Haavekuvani kietoutuu aamuisen maiseman ympärille. Aurinko nousee taivaanrannassa, kirahvilauma käyskentelee apinanleipäpuiden lomassa, linnut pyrähtävät suurena parvena savannin ylle. Pelkkä Avara luonto -sarjan seuraaminen ei anna kovin realistista kuvaa maailman toiseksi suurimmasta maanosasta.

Viisikymmentäkolme mittatikulla rajattua valtiota, tuhansia rajoista piittaamattomia heimoja, yli kaksi tuhatta eri kieltä, mitä erilaisimpia hengellisiä uskomuksia, lähes miljardi ihmistä ja tämän kaiken yhdessä rikkaan luonnon kanssa muovaamia kulttuureja. Kulttuureja täynnä makuja, rytmejä ja tarinoita. Maanosa, jossa yksittäisen heimot ovat eläneet pitkään omissa oloissaan ilman ulkoista viestintää ja valtateitä. Heimoja, jotka ovat eriytyneet ja syventyneet omaleimaisiksi. Tässä kohdassa Afrikka voi vielä röyhistää rintaansa.

Kehittyviin maihin verrattuna Pohjois-Amerikka ja Eurooppa ovat kulttuureiltaan lähes identtisiä ja itsessäänkin melko monokulttuurisia. Kreikassa voi tilata irlantilaista olutta ja Espanjassa suomalaista lakkahilloa. Maapalloistuminen on tuupannut kulttuurimme pikaruokaketjujen tieltä museoihin.

Afrikan mantereen luonto on mitä monipuolisinta; kuumaa aavikkoa, kosteaa sademetsää, villiä savannia, korkeita vuoria ja tuhansia kilometrejä rantaviivaa.  Pallon toiselle puolelle matkustaessani en tyytyisi tuijottamaan turistihotellin uima-allasta, vaan haluaisin nähdä kaiken sen upean luonnon, mistä aikaisemmin olen voinut vain haaveilla. Tosin en voisi välttyä näkemästä myös sitä toista puolta ; Aids-orpoja, lapsisotilaita, sairautta ja köyhyyttä.

Tietysti olisin kauhuissani kohdatessani tällaista kurjuutta. Enemmän kuin malariaa tai ryöstetyksi tulemista pelkäisin ihmisten suhtautumista itseeni. Keskelle tiivistä kyläyhteisöä tipahtaisi kalpea, hoidetuin hammasrivein hymyilevä tyttö, joka on halunnut tulla muuttamaan asioita parempaan, mutta joka ei tiedä todellisuudesta mitään. Minun olisi pitänyt syntyä Afrikkaan, jotta tietäisin.

Ekologisen ja taloudellisen painotuksen rinnalla kestävän kehityksen tavoitteena on turvata myös sosiaaliset olot ja kulttuurien säilyminen. Yleensä lähtökohtana onkin ongelmien tarkastelu paikalliset olosuhteet huomioiden, toisin sanoen kulttuurista etsitään ratkaisukeinoja ongelmiin. Salaisuus piileekin siinä, kuka pystyy kehittymään ja samanaikaisesti säilyttämään.

Kun jonakin päivänä lennän turistiluokassa päiväntasaajan tuolle puolen, toivon kohtaavani sen kaduilla kulttuurillisesti rikkaan maailman, kehitysaskelista huolimatta.

Anniina Kirstinä
Kirjoittaja on kestävän kehityksen opiskelija

12.4.2009