Saaristomeri
På svenskaIn English

Tahdon elää


Kuljen lähes päivittäin bussilla. Olen tehnyt muutaman havainnon turkulaisista: bussikuskit ovat valtaosin mukavia, ja tervehtivät kun astuu bussiin. Matkustajat eivät vastaa tuohon tervehdykseen. Pysäkeillä on aina kauhea kiire - bussi varmasti jättää kyydistä, jos ei kyytiin pääse justhetinyt. Pahinta tässä on se, että pahimmat kiilaajat edustavat mummosukupolvea. Minulla on kyllä aikaa, miksei muilla ole?

Mitä eläminen ylipäätänsä on? Tästä pääsemme tuttu ikuisuuskysymykseen, mikä tekee ihmisen onnelliseksi? Olen pohtinut tätä monien muiden tavoin varmaan koko elämäni, ja tullut siihen tulokseen, että ihminen on onnellinen, kun osaa rakastaa, ja saa olla oma itsensä.

Ihmisen täytyy osata rakastaa itseään, sillä vasta, kun osaa rakastaa itseään, voi rakastaa muita. Jos rakastaa itseään sellaisena, kuin on, voi katsoa muita silmiin, eikä väistä katsekontaktia, vaan vastaa hymyyn hymyllä. Tämän voi jokainen testata ihan itse, vaikkapa kaupassa. Hymyile kärryissä istuvalle pikkulapselle, ja tiedät, millainen on ihminen, joka rakastaa.

Rakkaus on ainoa asia, joka kaksinkertaistuu, kun sitä jakaa. Lapsen tavoin meidän isojen ihmisten tulisi jakaa rakkautta ihan jokaiselle, jonka läheisyydessä vaikutamme. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä vaatii meiltä jokaiselta hyvin vähän - ei materiaa, ei suurta pauhaamista, eikä rahaa. Vain sen, että ottaa toiset huomioon, mitä ikinä tekeekin. Ensin tosin pitää tiedostaa, mitä tekee, siis nostaa katse ylös asvaltista - kadun kivet eivät huomiota kaipaa.

Jos minä näen tuon rakastavan ihmisen, jota kuvailin, tulen pelkästä hänen katselemisestaan onnelliseksi. Hän pitää ovea auki, antaa tilaa liikenteessä, tervehtii bussikuskia, kulkee kepein askelin ja hymyilee kävellessään pystypäin. Hän saattaa pudistaa hiukan päätään ihmetellessään uutta kevätmuotia, mutta ei päivittele sen villitsemiä teinejä. Hän ymmärtää erilaisuuden arvon.

Jos rakastaa itseään juuri sellaisena kuin on, voi rakastaa myös muita juuri sellaisina, kuin he ovat. Sinä olet sinä, vaikka pukeutuisit Pradaan ja ajaisit Bentleyllä. Toista elämää sinulla ei kuitenkaan ole, vain tämä yksi ja ainoa. Nauti siitä, rakasta. Elä, ja anna toistenkin elää.

Teksti Marika Karulinna

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy