Excursio Olkiluotoon

Kestävän kehityksen opiskelijat pääsivät 22.11.2011 tutustumaan olkiluodon ydinvoimalaan. Retki alkoi Sepänkadun pihalta parituntisella bussimatkalla kohti Olkiluotoa. Perillä tutustuttiin ensin TVO:n vierailukeskukseen, jonka jälkeen tehtiin pieni retki voimala-alueella, sekä päästiin käymään voimalajätteiden loppusijoitusluolaan. Retken lopuksi käytiin vielä vierailukeskuksella ydinvoimanäyttelyssä, joka on toteutettu yhdessä tiedekeskus Heurekan kanssa. Vierailukeskus on avoinna yleisölle, aukioloajat selviävät täältä.

Excursiopäivä oli sumuinen ja kylmä. Tunnelma bussissa oli kuitenkin odottava ja innostunut - Olkiluodon ydinvoimala oli valtaosalle retkeilijöistä uusi tuttavuus. Retkeilijöitä olikin paljon, n. 50 henkilöä. Perillä kekejä odotti kahvi- ja pullatarjoilu vierailukeskuksessa. Vierailukeskuksen ikkunoista näkyy suoraan lahdenpoukaman yli ydinvoimala-alueelle, ja sumun keskellä häämöttivät hiljaisen näköiset toiminnassa olevat reaktoria, OL1 ja OL2. Niiden vieressä on myös tutkimuskäytössä oleva tuulivoimala, jonka tuuleton päivä sai vaikuttamaan koristeelta. Vierailukeskuksen aulassa oli myös näyttö, josta näki reaaliaikaisesti, kuinka paljon sähköä kaikki kolme yksikköä, OL1, OL2 ja tuulivoimala tuottavat.

Kahvittelun jälkeen siirryttiin vierailukeskuksen auditorioon, jossa TVO:n Mika Tanhuanpää esitteli ydinvoimalan toimintaa, TVO:aa, sekä vastaili kysymyksiin. Keket olivat selvästi erikoinen ryhmä - auditorioaika tuntui loppuvan kesken, ja vastaan tuli sellaisiakin aiheita, joista Tanhuanpää ei ollut edes kuullut. Esimerkiksi MIPS oli käsitteenä täysin tuntematon - kuten varmasti valtaosalle muustakin väestöstä. Kyse on kuitenkin yksiköstä, jolla lasketaan yhden tuoteyksikön kuluttamat kaikki materiaali- ja energiavirrat, mukaan lukien siis myös piilovirrat. Tällaiset asiat kuuluvat kuitenkin ympäristösuunnitelman perusopintoihin, ja on mukavaa huomata, että vuorovaikutuksen avulla voi  myös muiden alojen osaajien tietoisuutta lisätä.

Tanhuanpään mukaan Suomalaiset ydinvoimalat ovat käyttöasteeltaan ja turvallisuudeltaan huippuluokkaa. Esimerkiksi käyttöaste on jatkuvasti ollut yli 95 %, ja voimaloiden tekniikka pidetään ajan tasalla, ja uudet innovaatiot ja turvallisuustoimet lisätään voimalayksiköihin ennaltaehkäisevästi. Tanhuanpää puhui jatkuvasti teknisestä käyttöiästä - jokaiselle osalle ja komponentille on olemassa aika, jonka sen on suunniteltu kestävän, ja TVO vaihtaa näitä komponentteja etukäteen niin, ettei toimintahäiriöitä rikkoutumisten vuoksi synny. Koko voimalan tekninen käyttöikä pysyy siis vuodesta toiseen vakiona, ja muutosten vuoksi myös tehot kasvavat.

Ydinvoimaloiden turvallisuus on Olkiluodossa huipputasoa myös siksi, että varajärjestelmiä on jokaisessa yksikössä neljä yhden ainoan sijaan. Esimerkiksi Fukushimassa ydinonnettomuuteen johtaneet ongelmat johtuivat siitä, että varajärjestelmä oli heikkolaatuinen ja koko yksikkö oli yhden varajärjestelmän varassa. Kun varajärjestelmä ei sitten toiminutkaan, oli seurauksena ydinonnettomuus.

Voimaloiden polttoaine, Uraani, on polttoainenipuissa, joissa on noin sata metallisauvaa, joihin uraanipelletit on sijoitettu. Nippuja ja sauvoja oli esillä sekä auditoriossa, että ydinvoimanäyttelyssä. Uraani itsessään on vaaratonta, ja polttoainesauvoja saikin hypistellä ja tutkia. Radioaktiivisuutta  syntyy vasta sitten, kun uraaniytimet hajoavat esim. cesiumiksi. Ongelma onkin siis jäte eli käytetyt polttoainesauvat sekä muu kiinteä materiaali, joka on altistunut säteilylle. Voimalassa on sisällä vesiallas, jossa on käytettyjä polttoainesauvoja. Huollon yhteydessä ihmiset joutuvat liikkumaan reaktorin ja vesialtaan läheisyydessä, mutta jo parin metrin vesikerros riittää vaimentamaan säteilyn vaarattomaksi.

Jo vuoden säilytys vesialtaassa jäähdyttää käytettyjä sauvoja ja niiden radioaktiivisuus vähenee roimasti, ja muutaman vuoden kuluttua ne siirretään käytetyn polttoaineen varastoon. Olkiluodon varastossa onkin kaikki aktiivinen materiaali, mitä Ol1 ja OL2 ovat toiminta-aikanaan tuottaneet. kymmenien vuosien vesiallasjäähdytyksen jälkeen materiaali voidaan pakata monikerroksisiin suojakapseleihin ja loppusijoittaa peruskallioon.

Loppusijoituksen on tarkoitus alkaa vuonna 2020 Olkiluodossa, ONKALOssa. Rakennustyöt ovat vielä kesken, mutta valmistuessaan valtava tunneliverkosto ulottuu lähes 500 metrin syvyyteen. Kallioperän olosuhteet tunnetaan, ja ne ovat niin vakaat, että ydinjätteen pitäisi saada levätä kapseleissaan rauhassa jopa satoja tuhansia vuosia. Loppusijoittaminen on Suomessa tuottajien vastuulla, ja laki kieltää jätteen viennin ja tuonnin. Niinpä ONKALO on Posiva Oy:n, eli loppusijoitukseen erikoistuneen yrityksen projekti. Posivan takana ovat TVO ja Fortum, eli ne tahot, jotka Suomessa tuottavat ydinjätettä. ONKALO on mitoitettu kätkemään sisäänsä nykyisten Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimayksiköiden, sekä suunniteltujen tulevien yksiköiden jätteet.

Bussiajelu OL3:n rakennustyömaalle ja voimalajätteen loppusijoitusluolaan oli valaiseva ja mielenkiintoinen.  Näimme mm. jäähdytysveden purkukanavan, joka höyrysi viileässä iltapäivässä, sekä hallin, jossa kasvatetaan sampia ja rapuja lauhdeveden lämmöllä. Olkiluodossa kasvatetaan hukkalämmöllä myös viinirypäleitä. Ryhmämme tuntui kekehenkeen pohtivan eniten sitä, miksi hukkalämpöä ei hyödynnetä tehokkaammin, ja mihin kaikkeen sitä voisi oikeastaan käyttää. Lauhdevesi on kuitenkin aivan tavallista merivettä, joka on voimalavisiittinsä aikana lämmennyt noin 13 astetta. Radioaktiiviset aineet eivät veden mukana pääse ympäristöön, sillä merivesi ei missään vaiheessa sekoitu laitoksessa kiertävään veteen.

Voimalajäteluola oli jännä kohde, sillä se oli ainoa paikka, jossa edes teoriassa saattoi altistua radioaktiiviselle säteilylle. Luola on n. 40 metriä syvä, ja sinne pääsee ajamaan autolla. Oikeastaan kyseessä on maanalainen kaatopaikka, johon pakataan sellaiset jätteet, jotka ovat altistuneet säteilylle. Matala-aktiivisen jätteen siiloon kuuluvat siis esim. työasut ja suojavarusteet, joita on käytetty voimalan huoltotöissä. Keskiaktiivista jätettä taas syntyy lähinnä voimalassa kiertävän veden suodattimista, kun niissä oleva hienojakoinen massa vaihdetaan säännöllisin väliajoin. Luolassa käynnin jälkeen piti kulkea läpi radioaktiivisuusmittauslaitteesta, ja jokainen vierailija selvisi mittauksesta puhtain paperein. Myös mukana kannettavat säteilymittarit näyttivät nollaa, kun ne kerättiin pois.

Ydinvoima on mielipiteitä jakava aihe, ja pysyy sellaisena varmasti myös jatkossa. Suomessa olevat reaktorit ja teknologia on kuitenkin hyvin huollettua, ja ympäristöstä aiheutuvat uhat voimaloille ovat pieniä, ja nekin on otettu suunnittelussa kattavasti huomioon. Retki Olkiluotoon sai kuitenkin meistä monet varmasti miettimään, onko ydinvoima todella se pahin mahdollinen ratkaisu - vai sittenkin lisäaikaa maailman pelastamiseen?

Jos aihe kiinnostaa, lisätietoa löytyy TVO:n nettisivuilta, ja retkikuvat voit katsoa täältä.

Teksti Marika Karulinna