Saaristomeri
På svenskaIn English

Kehitysmaiden naiset ja ympäristö

 

Tutkimusten mukaan naisten asemaa parantamalla kyetään parhaiten vaikuttamaan yhteiskunnan sisäisiin ongelmiin ja sitä kautta myös ympäristön tilaan.

Kehitysmaiden ongelmat ovat usein kulttuurisidonnaisia. Köyhyys, lukutaidottomuus, suuri perhekoko, nälkä ja ympäristön liikakäyttö liittyvät usein toisiinsa ja johtavat yhä vaikeampiin ongelmiin.


Naisasiaa alettiin tosissaan ajaa vasta 1995 Pekingin kokouksessa. Silloin lähes kahden sadan maan hallitusten edustajat kokoontuivat YK:n konferenssiin naisten aseman puolesta. Konferenssissa allekirjoitettiin niin sanottu Pekingin julistus sekä päätettiin laukaista toimintaohjelma tasa-arvon, kehityksen ja rauhan puolesta.


Köyhät naiset


Mazlov'n tarvehierarkia teoria toteutuu dramaattisella tavalla monissa kehitysmaissa: ihmistä ei juuri kiinnosta jonkin ekologisesti arvokkaan metsäalueen tuhoutuminen jos hän joutuu päivittäin kamppailemaan olemassaolostaan nälän, sairauden ja köyhyyden keskellä. Köyhyys ajaa ihmiset vaikeaan noidankehään – jos ihminen on nälkäinen, koditon ja sairas, hänellä ei luultavasti ole minkäänlaista aloitekykyä eivätkä voimat riitä asioiden ajattelemiseen.


Esimerkiksi Pekingin ohjelman mukaan naisten köyhyys liittyy suoraan muun muassa siihen, ettei naisilla ole määräysvaltaa eikä mahdollisuuksia saada taloudellisia voimavaroja kuten lainaa, maaomaisuutta tai perintöä. Lisäksi sormi osoittaa syyttävästi myös teollisuusmaita: ne dumppaavat esimerkiksi halpaa viljaa kehitysmaihin, joten siellä ei kannata enää itse viljellä. Koska viljely ja muu vastaava paikallistalous ovat perinteisesti olleet kehitysmaissa naisten puuhia, kärsivät naiset tästä ensin ja eniten.


Maistuiko kahvi?



Teollisuusmaat kiihdyttävät oravanpyörää vielä erilaisilla rahakasveilla – eihän ruokaa kannata viljellä, jos maasta saa paremman tuoton vaikkapa kahvia viljelemällä. Rahakasveista ei edes saa elantoaan kuin se pieni määrä ihmisiä, joka peltotilkun omistaa, joten tilanne ruokkii vain eriarvoistumista.

Maaperästä pumpataan kaikki irtoavat ravinteet jolloin köyhtyy ja eroosio tuhoaa sen lopullisesti. Eroosio, deforestaatio sekä maan suolaantuminen keinokastelulla ja arvokkaalla juomavedellä! ovatkin kehitysmaiden pahimpia ympäristöongelmia.


Oikeus omaan ruumiiseen


Köyhyys ja epävarmuus tulevaisuudesta yhdistettynä naisen olemattomiin oikeuksiin johtavat suureen syntyvyyteen. Naisilla ei ole oikeutta päättää omasta ruumistaan eikä synnyttämiensä lasten määrästä, ja monissa kehitysmaissa naiset synnyttävätkin jopa toistakymmentä lasta lyhyen elinikänsä aikana.

Lapsista on taloudellista turvaa, ja koska lapsikuolleisuus on suuri, niitä tehdään varmuuden vuoksi useampia. Suuri syntyvyys johtaa hallitsemattomaan väestönkasvuun – suita on yhä enemmän ruokittavana, maata tarvitaan yhä enemmän laiduntamiseen ja viljelyyn, jätteitä syntyy yhä enemmän, ympäristön kustannuksella.


Projekti Kerala – koulun penkille!


Naisten koulutuksella näyttää olevan suuri vaikutus syntyvyyteen, sillä perinteisissä korkean syntyvyyden maissa naisilla ei juuri ole valtaa eikä mahdollisuutta vaikuttaa synnyttämiensä lasten lukumäärään. He eivät usein osaa lukea, ja länsimaiset esitteet ja kondomipakkaukset jäävät hyödyntämättä tiedon ja koulutuksen puutteessa.


Keralan osavaltio lounaisessa Intiassa on malliesimerkki siitä, miten väestöpolitiikka voi toimia onnistuneesti. Vaikka osavaltion väestöntiheys on kolme kertaa suurempi kuin Intiassa keskimäärin, ovat köyhien olot ja terveyspalveluiden saatavuus huomattavasti paremmat kuin muualla maassa.

Naisten asema on parempi, ja heillä on enemmän vaikutusvaltaa kuin muualla Intiassa. Naisten lukutaitoprosentti on kaksi ja puoli kertaa niin korkea kuin maassa keskimäärin, ja todennäköisesti näiden syiden ansiosta syntyvyys on Keralassa alhaisempi kuin muissa osavaltioissa. Tilastot kertovat, että Keralassa naisten kokonaishedelmällisyys naisten elinaikanaan synnyttämät lapset laski vuosina 1960 - 85 peräti lähes neljäkymmentä prosenttia.



09.06.2003 Katariina Albrecht


 


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy