Opeta meitä jalo villi!

Voimmeko oppia luonnonkansojen luontosuhteesta, entä voivatko luonnonkansojen elintavat olla ympäristölle vaaraksi?

Kysymys ihmisen moraalisesta luonteesta ja moraalin alkuperästä on askarruttanut vuosisatoja länsimaisessa filosofiassa. Näkemykset ovat olleet kaksijakoisia. Toisaalta ihminen on nähty pahana ja itsekkäänä olentona, joka voidaan pelastaa hyvyyden puolelle vain Jumalan tai kulttuurin avulla. Toinen ääripää on ollut nähdä ihminen perusolemukseltaan hyvänä.

Ajatus viattomuuden tilassa elävästä "jalosta villistä" on johtanut joissain tapauksissa luonnonkansojen kritiikittömään ihannointiin, samalla kun on soimattu länsimaista ahnehtivaa kapitalismia. Kunnioittavatko luonnonkansojen elintavat ympäristöä todellisuudessa enemmän kuin länsimaisen ihmisen elintapa?

Kirjassaan Jalouden alkuperä biologi Matt Ridley etsii vastausta kysymykseen ihmisen todesta moraalisesta olemuksesta monitieteisesti ja moderniin evoluutiobiologiaan nojautuen. Ridleyn mielestä ihminen on itsekkyydellä varustettu sosiaalinen eläin: myötätunto, auttaminen ja rehellisyys syntyvät omaa etuaan ajavien yksilöiden välisessä vuorovaikutuksessa.

Luin Ridleyn Jalouden alkuperän ja kerron nyt luonnonkansojen historiasta vähemmän mairittelevan puolen, toisena ääripäänä ylitsevuotavalle ihannoinnille.

"Kuinka te voitte ostaa ja myydä taivasta? Maata? Ajatus on meille outo... Jokainen pala tätä maata on pyhä minun kansalleni. Jokainen hohtava männynneulanen, jokainen usvan peittämä metsä, jokainen niitty, jokainen suriseva hyönteinen. Kaikilla on pyhä paikka minun kansani muistissa ja kokemuksessa... Opetatteko te lapsillenne sen, mitä me olemme opettaneet omille lapsillemme? Että maa on meidän äitimme? Se, mikä tapahtuu maalle, tapahtuu myös kaikille maan pojille. Me tiedämme tämän: maa ei kuulu ihmiselle, ihminen kuuluu maalle. Kaikki asiat ovat yhtä, niin kuin veri joka yhdistää meitä kaikkia. Ihminen ei kudo elämän verkkoa, hän on vain säie siinä. Mitä tahansa hän tekee verkolle, hän tekee samalla itselleen."
Gore, A. 1992: Earth in the balance: Ecology and the human spirit. Houghton Mifflin. Boston.

Tuntuiko tutulta? Teksti on päällikkö Seattlen, duwamish-intiaanien johtajan, puhe vuodelta 1854 kun Washingtonin territorion kuvernööri oli tarjoutunut ostamaan päällikön maat. Puhe on eräs lainatuimmista teksteistä koko ympäristöekologisessa kirjallisuudessa. Siinä kiteytyy idea länsimaisten ihmisten vaalimasta "jalosta villistä" joka elää sopusoinnussa luonnon kanssa, tietää luonnon sietokyvyn rajat ja harjoittaa pidättyvää ja arvostavaa luonnon hyväksikäyttöä.

Tämä kuva ja se, että me länsimaiset ihmiset olemme vasta viime aikoina hylänneet terveen luontosuhteen on läpäissyt koko ympäristöfilosofian, ja nyt meidän on vain palattava entiseen arvostavaan ja pidättyvään yhteiseloon luonnon kanssa.

Rousseaun "jalo villi" omasi sosiaalisia hyveitä jotka yhteiskunta tukahdutti. Nykyään ideaa jalosta villistä on laajennettu myös ekologisiin hyveisiin. Mutta onko jaloa villiä ollut koskaan olemassa?
Todellisuudessa kukaan ei tiedä, mitä päällikkö Seattle sanoi tuona päivänä. Ainoa selostus tapauksesta on tehty kolmekymmentä vuotta myöhemmin ja siinä päällikkö Seattlen kerrotaan ylistäneen suuren valkoisen päällikön jaloutta tämän ostettua hänen maansa.

Alussa lainattu puhe on nykyaikana syntynyt kaunokirjallinen tuote, jonka Ted Perry kirjoitti erääseen televisionäytelmään vuonna 1971. Yksi harvoista varmoista tiedoista on se, että Seattle piti orjia ja oli tappanut miltei kaikki vihollisensa. Melkoinen puunhalaaja!

Mitä arkeologia ja muu tutkimus kertoo luonnonkansojen ja "jalojen villien" luontosuhteesta? Samoihin aikoihin, kun ensimmäinen varmasti tiedetty ihmisten joukkovaellus päätyi Pohjois-Amerikkaan 11 500 vuotta sitten, 73 prosenttia suurten nisäkkäiden lajeista kuoli nopeasti sukupuuttoon. Madagaskarilla vähintään seitsemän makilajia ja ainutlaatuiset norsulinnut kuolivat sukupuuttoon parissa vuosisadassa, sen jälkeen kun ihmiset olivat asettuneet sinne noin vuonna 500.

Uuteen-Seelantiin saapuneet maorit söivät sukupuuttoon kaikki 12 moalintulajia - joista suurimmat painoivat 250 kiloa - ennen kuin ryhtyivät kannibaaleiksi.

Esimerkiksi Otagon lähellä lintujen teurastuspaikassa tapettiin lyhyessä ajassa vähintään 30 000 moaa ja noin kolmannes niiden lihasta jätettiin mätänemään, koska maoreille kelpasivat vain parhaat reisipalat. Kokonaisia uuneja täynnä kypsiä reisiä jätettiin avaamatta.

Havaijilla tiedetään olleen noin sata vain siellä elänyttä lintulajia. Noin vuonna 300 saapui ihminen ja tappoi lyhyessä ajassa puolet Havaijin linnuista sukupuuttoon. Kaikkiaan polynesialaiset hävittivät Tyynenmeren saarille asettuessaan viidenneksen koko maapallon lintulajeista.

Polynesialaiset muuttivat tuhannessa vuodessa Pääsiäissaarten rehevän metsämaan puuttomaksi ja hedelmättömäksi ruohoalueeksi, jota hallitsivat nälänhätä, sodat ja kannibalismi. Metsämaa oli tarjonnut ruokaa monille maalinnuille ja pesimispaikan 30 merilintulajille.

Intiaanit metsästäjinä

Amazonin intiaaneista on tehty neljä tutkimusta, jotka testasivat suoraan heidän ympäristönsuojeluun liittyvää etiikkaansa yrittämällä löytää todisteita siitä, että he noudattivat metsästyksessään pidättyvyyttä estääkseen riistan liiallisen verottamisen.

Yksikään tutkimus ei tukenut hypoteesia. Esimerkiksi kun metsästäjät kulkivat läpi vähäriistaisen alueen he eivät noudattaneet minkäänlaista suojeluperiaatetta. He poikkeuksetta pyydystivät tapaamansa eläimet, kunhan se vain oli tarpeeksi iso että siihen kannatti uhrata ammuksia.

Bolivian yuquit tappavat mielellään raskaana olevia apinoita tai apinoita joilla on pieni pentu mukanaan, koska ne on helpompi pyydystää ja koska sikiötä pidetään suurena herkkuna. He kalastavat barbasco-myrkyllä, joka tappaa erotuksetta kaikki kalat lammessa tai joen mutkaan syntyneessä järvessä ja kaatavat empimättä kokonaisia puita saadakseen kypsiä hedelmiä.

Keski-Brasilian kayapo-intianit saivat 20 000 neliömailia maata, ja poptähti Sting lahjoitti kaksi miljoonaa dollaria perustettavaa luonnonsuojelualuetta varten. Muutamassa vuodessa heimo loi tuottoisan yrityksen joka myi toimilupia kullankaivajille ja metsureille.

Missä on "jalo villi" joka auttaa meidät löytämään unohdetun tien äiti Maan syliin? Todellisuudessa ajatus siitä, että Amerikan intiaaneilla tai muilla luonnonkansoilla olisi ollut ympäristöetiikka estämässä liiallista luonnon riistoa on länsimaalaisten tuore keksintö. Luonnonkansojen riistoa rajoitti vain resurssien puute, ei uskonto, luonnonkunnioitus tai terve luontosuhde.

Lähde:

Ridley, M. 1999: Jalouden alkuperä. Suomentanut Saarinen O. Art House.

Lisätietoa internetissä:

Nativeweb tukee yhteyksiä alkuperäiskansojen välillä
Turun yliopistossa voi opiskella kansatiedettä