Saaristomeri
På svenskaIn English

Praha kulttuuria tulvillaan


Vltava tulvi yli äyräidensä syksyllä 2002 ja peitti allensa historiallista Prahaa. Pelastaako Euroopan Unionin eurot kaupungin kulttuuriperinnön?

Tšekin pääkaupungin Prahan mukulakivikaduilla kävellessä voi uppoutua Böömin rikkaaseen historiaan varhaiskeskiajasta nykypäivään. Tšekin pääkaupungissa on useita historiallisesti merkittäviä ja arvokkaita kohteita, kuten goottikirkkoja sekä renessanssin ja barokin ajan rakennuksia.


Prahan historiallinen keskusta kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Vanhan kaupungin alueella on säilynyt harvinaisen paljon vanhoja rakennuksia sotien melskeestä. Kuullun mukaan Hitler säästi Prahan kaupungin toisen maailmansodan pommeilta ajatuksenaan tehdä Prahasta tulevan valtakuntansa pääkaupunki.


Kiistelty tv-torni


Vuoden 2000 kulttuurikaupungin titteliä edelsi modernin taiteen tulo Prahan katukuvaan selkeämmin kuin ennen. Tästä esimerkkinä ovat kiipeilevät vauvat Žižkovin televisiotornin kyljessä. Kaupunkilaiset eivät innostuneet tornin rakentamisesta kaupunkiin sen modernin, erikoisen ilmiasun sekä säteilyn pelon vuoksi.


Kommunismista Euroopan Unionin jäseneksi

Kaupunkikuva muuttui myös Samettivallankumouksen 1989 myötä, jolloin kommunistinen valtakausi päättyi. Kaupunkia valvoneen 30-metrisen Lenin-patsaan tilalla on kommunismin jälkeistä aikaa kuvastava metronomi. Vitkovin kukkulalla sijaitsee edelleen kommunistijohtajien mausoleumi ja entinen asevarasto, joka on kuitenkin tänä päivänä tyhjillään. Paikalla ratsastaa myös mahtava Jan Žižka. Yhdeksään metriin yltävä monumentti on maailman suurin ratsastajapatsas.



Jan Žižka

Tšekin tasavalta elää eräänlaista murrosaikaa maan liittyessä Euroopan Unioniin vuonna 2004. EU:n myötä Prahaan virtaa rahaa kulttuuriperinteen vaalimiseen. Praha onkin suuri kulttuurirahareikä. Monissa rakennuksissa on paljon kohennettavaa ja restauroitavaa.


Varkaita ja venäläistä vauhtia

Praha on tärkeä kulttuurimatkailukohde. Kiemurtelevilla kaduilla vellovat turistimassat täyttävät rakennusten ylläpidosta syntyvää rahareikää – ja varkaiden taskuja. Turistien systemaattinen huijaaminen saattaa kuitenkin karkottaa lomaa viettävät turistit toisaalle.


Syksyn 2002 tulvat aiheuttivat paljon tuhoa Vltava -joen läheisille alueille, ja katkaisivat turistivirran lisäksi myös metroverkoston. Kaupungin alla kulkeva metro ja sen junat ovat rakennettu venäläisen tekniikan mukaan ja ovat hyvin toimivia ja tunnelmallisia. Maanalaisille laitureille kulkevien jyrkkien rullaportaiden vauhti tulee Euroopan Unioniin liittymisen myötä hidastumaan.



27.11.2003 Jenni Päätalo, Jaana Röytiö, Katriina Tamminen, Katariina Albrecht

 

 

Lisätietoa internetissä:

Myrskyt ja tulvat


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy