Saaristomeri
På svenskaIn English

Puola ja ympäristöpilvet01


Puolan talous on perustunut raskaalle teollisuudelle ja maan ympäristö on kärsinyt tästä erittäin paljon. Nyt kaikki on muuttumassa kommunistihallinnon romahdettua ja maan liityttyä Euroopan Unioniin.

Menneisyydessä Puolan kommunistinen johto laiminlöi ympäristöä ja painotti raskaan teollisuuden merkitystä maalle. Puolasta tuli eräs euroopan saastuneimmista maista. Pohjois-Bohemian ja Itä-Saksan tavoin ympäristön tuhoutuminen Etelä-Puolassa oli vakava ongelma. Aluetta alettiin kutsua mustaksi kolmioksi.


Ympäristöpolitiikan muutokset


Puola on edistynyt huomattavasti ympäristön vaalimisessa. Maan talous kärsi “shokkiterapian”, ja monia tehottomia ja saastuttavia tehtaita suljettiin. Nyt panostetaan ympäristön suojeluun ja energiatehokkuuteen. Uusi politiikka on johtanut teollisuuden ja maatalouden päästöjen puolittumiseen. Myös ilmansaasteiden määrä on pudonnut aiemmasta.

Monet maan vanhentuneista ja tehottomista voimalaitoksista on varustettu paremmalla ympäristötekniikalla. Öljyn-, kaasun-, ja kaivostuotannon säännöksiä on tiukennettu jotta ne vastaisivat nykyajan vaatimuksia.

Yksityiset henkilöt, paikallishallinto ja sosiaaliset kannustimet näyttelevät tärkeää roolia ympäristönsuojelussa. Tulokset ympäristökasvatuksesta ovat jo kaikkien nähtävillä.

Ympäristönsuojelun merkitys on oivallettu, ja ihmiset ovat alkaneet kiinnittää huomiota ympäristössään tapahtuviin muutoksiin. Jos he eivät ymmärrä asioiden yhteyttä toisiinsa, voivat kaikki ponnistukset ympäristön hyväksi valua hukkaan.


Tulevaisuuden haasteet


Puolan täytyy sijoittaa paljon rahaa ympäristön suojeluun, ottaakseen kiinni Länsi-Euroopan etumatkan. Tällä hetkellä maa käyttää noin puolet Euroopan Unionin maiden keskiarvosta ympäristönsuojeluun.

Katseet suuntautuvat Unioniin, joka on luvannut noin 6 miljardia euroa ympäristötukea Puolan kolmelle ensimmäiselle jäsenyysvuodelle. Myös puolalaisten on parannettava suojelukäytäntöjään.

Eräs tapa parantaa tilannetta on kestävien energiamuotojen edistäminen, joka auttaa vähentämään hiilen käyttöä energiantuotannossa. Myös maan teollisuuden muuttaminen raskaasta erikoistuneempaan tuotantoon auttaa asiaa.

Puolan parlamentti on alkanut edistää uusia energiankäyttötapoja tukeakseen kestävää kehitystä. Suuri vastuu jää kuitenkin tavalliselle kansalle. Ihmisten on toimittava paikallisesti muuttaakseen omaa energiankulutustaan.


13.7.2005 Karolina Mazur, Puola
Kirjoittaja opiskeli vaihto-oppilaana Turun amk:n kestävän kehityksen koulutusohjelmassa


Lisätietoa internetissä:
Institute of Nature Conservation


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy