Raporttien ohitse, ympäristöasiaa Turkin kansalaisen suusta
Turkkilainen tutkija, Gürkan Semiz kertoo maansa ympäristöasioista ja painottaa yhteistyötä maiden välillä. Perinteikkäästi Turkissa osataan arvostaa luontoa, mutta modernisoituminen on tuonut tulleessaan uudenlaisia tottumuksia ja asenteita sekä ennen kaikkea ongelmia.
EU:n ympäristöstrategiassa on monia kohtia, jotka eivät edes tämänhetkisissä jäsenmaissa vastaa todellisuutta. Turkkilainen ympäristöekologian tutkija, Gürkan Semiz, tutkii mäntyjä, mutta on asiantuntija muillakin ympäristön alueilla. Euroopan ja Aasian välimaastoon sijoittuvan Turkin luonto ja ympäristö on monipuolinen, täynnä mahdollisuuksia, mutta myös ongelmia.
Turkissa on jo olemassa ympäristölainsäädäntö, joka mukailee EU:n strategiaa. Maan sisäisistä alueellisista eroista, kuten tuloerot ja asumismuotojen erilaisuus, johtuen lakeja ei kuitenkaan noudateta kaikkialla.
– Ongelmana on valvonta, jota ei tietyillä alueilla, mm. itäosissa suoriteta lainkaan. Kierrätystä Turkissa ei myöskään ole, lukuun ottamatta suurimpien kaupunkien kierrätyskeskuksia, Semiz kertoo maansa suurimmista ympäristöongelmista.
Suuri osa turkkilaisia asuu yhä maaseudulla ja harjoittaa perinteikästä luomu-maanviljelyä, joka johtuu alhaisesta koulutustasosta. Tosin keinokastelu on vaarantanut monia maan järviä, mutta ongelmiin on saatu apua myös muista Euroopan maista. Turkkilaiset osaavat arvostaa laatua ja kotimaisuutta elin-tarvikeostoksissaan. Geenimuunneltuja tuotteita ei myöskään osteta mielellään.
-Äitini osaa erottaa kaupassa geenimuunnellun tomaatin, eikä koskaan valitse sitä. Semiz kuvailee oman perheensä valintoja ruokakaupassa.
Asenteet ja arvot muuttuvat turkkilaisten keskuudessa ja vaikuttavat myös ympäristön tilaan
Perinteisesti turkkilaiset ovat aina kunnioittaneet luontoa, mutta uusien suku-polvien vanhetessa asenteet ovat muuttuneet välinpitämättömämmiksi. Ympäristöasioita opitaan koulussa jo varhaisessa vaiheessa, mutta kulutuskulttuuri tekee tehtävänsä varsinkin nuorisossa.
Semizin mielestä kansainvälinen yhteistyö ympäristöasioissa on tärkeämpää, kuin liittoumat. Turkin anti muulle Euroopalle on sen monipuolinen lajisto ja geenivarat, joita tutkitaan ja tunnetaan hyvin.
– Luonnonsuojelualueemme ovat hyvin hoidettuja. Niistä voisivat muutkin Euroopan maat ottaa mallia, Semiz kertoo.
Turkin pääsemiseksi Euroopan Unioniin on vielä monia esteitä ja ympäristöasioissakin on parantamisen varaa. Suurimmat ongelmat lienevät kuitenkin sosiaalisen kestävän kehityksen puolella, jotka puolestaan vaikeuttavat ympäristö-asioiden hallintaa.
Turkissa asuu yli 75 miljoonaa ihmistä ja koko maan pinta-ala on n. 780 000 km². Viimeaikainen nopea talouskasvu on lisännyt Turkin merkitystä maailmankartalla ja Euroopan Unioniin liittymisen kannatus on laskenut alle enemmistön. Liittymistä on vatvottu jo vuosia, mutta yhteisymmärrystä ei ole löydetty.
Jaana Oikarinen



