Saaristomeri
På svenskaIn English

Uusi-Seelanti lumosi kestävän kehityksen opiskelijanlotta auer1


Miltä kuulostaisi käydä jääkiipeilemässä tulivuoren rinteellä opintojen ohessa tai patikoida vehreässä maassa hobittien jalanjäljillä? Olisiko mukavaa saada uudenlaisia näkökulmia oman alan opiskeluun? Jos koulutusohjelman vaihto-opiskelupaikat eivät kiinnosta, opiskelu-paikan voi hankkia myös itsenäisesti. Näin teki tuleva ympäristösuunnittelija Riikka Erjomaa, joka opiskeli puoli vuotta Uudessa-Seelannissa.


Kestävän kehityksen koulutusohjelman opiskelija Riikka Erjomaa opiskeli puoli vuotta Uudessa-Seelannissa Masseyn yliopistossa vuoden 2006 syksyllä opiskelutoverinsa kanssa ja on tyytyväinen matkaansa. Erjomaan piti hankkia opiskelupaikka itsenäisesti, sillä sopivaa yhteistyökoulua ei Uu-dessa-Seelannissa ollut. Paperisota hakuvaiheessa olikin melkoinen. Hän otti opiskelukaverinsa kanssa yhteyttä kohdeyliopistoon, ja haku hoitui melko itsenäisesti. Myös korkeista lukukausimak-suista piti selvitä. Vaiva kuitenkin palkittiin.
– Oli hienoa nähdä maailmaa ja kerätä elämänkokemusta sekä tavata ihmisiä eri puolilta maailmaa, Erjomaa kertoo.

Erjomaan mielestä opiskelu Uudessa-Seelannissa antoi uusia näkökulmia kestävän kehityksen opiskeluun. Kurssit syvensivät mukavasti Suomessa opittua tietoa, ja monia asioita käsiteltiin esimerkiksi Tyynenmeren valtioiden näkökulmasta. Erjomaa sai kaikki käymänsä kurssit hyväksiluettua osaksi kotimaan opintosuunnitelmaansa, ja kurssit tuntuivat muutenkin hyödyllisiltä.
– Yhden erityisen vaativan tutkimusraportin teko aiheutti kuitenkin harmaita hiuksia ja aikatauluongelmia, mutta nyt asialle voi jo hymyillä, Erjomaa toteaa.

lotta auer2Laadukasta opetusta ja seikkailua ympäri maata


Opetus oli Erjomaan mielestä laadukasta ja asiat oli organisoitu kohdeyliopistossa hyvin. Apua sai, jos tarvitsi. Ylitsepääsemättömiä ongelmia ei matkan aikana syntynyt, vaikka opiskelija on tietyllä tavalla vastuussa matkastaan enemmän kuin valmiiseen vaihto-ohjelmaan osallistuessaan. Asuntokin järjestyi helposti koulun kautta samalla opiskelupaikan haun kanssa.

Luentojen ja kirjoitelmien teon lisäksi päivät täyttyivät muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa tehtävistä retkistä ja aktiviteeteista, ja lomaviikoilla Erjomaa kierteli maata opiskelutoverinsa kanssa vuokratulla autolla.

Muistoissa säilyvät esimerkiksi kaasukeittimellä valmistettu illallinen Tyynenmeren rannalla sekä ekomatkailuretki valaita katsomaan merelle. Myös uusien ystävien kanssa tehdyt patikkareissut upeaan eksoottiseen luontoon olivat hienoja kokemuksia.
- Aika tuntui oikeastaan loppuvan kesken – pidempäänkin olisi voinut olla, Erjomaa sanoo.

Matkailun ja opiskelun voi siis yhdistää ilman valmista vaihto-ohjelmaakin. Pienellä ylimääräisellä vaivalla erilaiset mahdollisuudet vaihto-opiskeluun kasvavat huomattavasti. Opiskelu voi siis hyvinkin avartaa maailmaa!


Lotta Auer

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy