Saaristomeri
På svenskaIn English

Energiansäästöviikko poiki Valonialle palkinnon


Energiansäästöviikkoa koordinoiva energia- ja materiaalitehokkuutta edistävä Motiva Oy palkitsi kunniakirjalla VALONIAn lisäksi Turku Energian, Kainuun Energian, Kajaanin Kaupunkikeskustayhdistys ry:n, Espoon seurakuntayhtymän sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän.

-Turku Energia ja VALONIA yhteistyökumppaneineen järjestivät useita teematapahtumia ja näyttelyitä niin omalle henkilöstölle kuin kaupunkilaisille, mm. viihteellis-informatiivisen naisten energiaillan Turussa. Vain naisille suunnatulle energiatapahtumalle oli selkeästi tilausta, koska tilaisuus täyttyi jo muutama päivä tapahtumamainoksen jälkeen, kertoo Varsinais-Suomen Energiatoimiston sivusto.

Energiansäästöviikko oli osa VALONIAn ”Kelaa! kestävä kulutus ja elämänlaatu” -hanketta. Onnistuneen energiansäästöviikon lisäksi hanke on lähtenyt muutenkin hyvin käyntiin.
- Meillä on ollut runsaasti erilaisia tapahtumia ja monenlaista muuta, hankkeen projektisuunnittelija Riikka Leskinen kertoo. Tähän mennessä on järjestetty muun muassa kestovaippaompelukurssi, luomutilaretki, luomuruokamaistiaiset, pientalon lämmitysilta, yhteistyöpäivä kuntien ruokahuollon hankkijoille sekä erilaisia yritystapaamisia.

Kelaa! on hanke, jonka tavoitteena on hillitä ilmastonmuutosta materiaalitehokkuuden ja kestävämmän kulutuksen kautta. Yksi hankkeen keskeisimmistä tavoitteista on edistää kestäviä hankintoja ja elinkaariajattelua alueen kunnissa ja yrityksissä.

Hankkeen päätoteuttajana toimii Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus VALONIA Lahden seudun ympäristöpalvelujen ja kestävän kehityksen keskuksen kanssa. Mukana on myös paljon alueellisia yhteistyökumppaneita, kuten jätehuolto- ja energiayhtiöitä sekä oppilaitoksia.

- Hankkeen eri toimijat tuovat kukin omaa asiantuntemustaan ja osaamistaan mukaan niin, että yhdessä voidaan tarjota enemmän. Kestävä kulutus on muutakin kuin jätteen synnyn ehkäisyä ja energiatehokkuutta. Eri toimijoista kootun, laajan asiantuntijayhteistyön ja verkostoitumisen kautta halutaan luoda paitsi kokonaisvaltainen ymmärrys, myös tehostaa työtä ja voimavarojen käyttöä. Hankkeella osaltaan vahvistetaan paikallista kulttuuria ja pienyrittäjyyttä, Leskinen kertoo.

Kelaa! tarjoaa maakuntalaisille, yrityksille ja kunnalle konkreettisia vaihtoehtoja oman ekologisen selkärepun pienentämiseksi viestinnän, tiedotuksen, eri sektoreiden välisen yhteistyön ja useiden tapahtumien kautta.


Tanja Saarinen
13.3.2009


Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy