Saaristomeri
På svenskaIn English

Vinkkejä ruokajätteen vähentämiseksi


Keskivertosuomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20–30 kiloa vuodessa. Jääkaappiin turhaan rahdatulla ruualla on myös oma ekologinen jalanjälkensä, joka kannattaa ottaa huomioon kaupassa tehtyjen ostopäätösten lisäksi. Artikkelin loppuun on kerätty muutamia vinkkejä, joilla pääset alkuun oman ruokajätteesi vähentämisessä.

Ruokaa koskevat ekoteot nähdään useimmiten luomun, kasvisravinnon ja lähiruoan suosimisena. Lisäksi kauppamatkat kannattaisi taittaa pyörällä tai jalan, jollei halua moninkertaistaa ruokakassinsa ekologista jalanjälkeä. Uuden näkökulman tähän asiaan toi Maa- ja elintarviketalouden viime vuonna teettämä tutkimus, jonka mukaan keskivertosuomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa roskiin 20–30 kiloa vuodessa. Tämä tarkoittaa siis noin viittä prosenttia kaikesta kotiin kannetusta ruuasta. Samaan tulokseen pääsisi, jos heittäisi kahdestakymmenestä ruokakassista aina yhden suoraan roskiin kaupasta päästyään. Melko typerää, eikö totta?

Hirvittää ajatellakin, kuinka paljon turhaa jätettä tästä kaikesta syntyy, puhumattakaan niistä pitkistä matkoista, joita se tähteeksi jäänyt riisi tai se mustunut banaani on kulkenut vain ja ainoastaan joutuakseen roskiin tai kompostiin. Kun tähän yhtälöön lisää vielä kaikki ne syömäkelvottomat ruoat, kuten vihreiksi homehtuneet leivät ja kitkerät, kokkareiset maidot, alkaa tuntua siltä, että ruokaan käytetyt rahat menevät suurelta osin täysin turhaan. Ruokajätteen vähentämiseen kannattaakin kiinnittää huomiota, oli motiivina sitten rahansäästö tai huoli ympäristöstä.

Omien kokemusteni pohjalta olen kerännyt tähän muutamia käteviä vinkkejä, joiden avulla voi vähentää kotona syntyvää ruokajätettä melko helposti ja vaivattomasti:

1. Jääkaapin sisältö on hyvä tarkistaa säännöllisesti, - jos ei muuten niin viimeistään ennen kauppareissua.
2. Mieti pidemmälle: kun kokkaat, valmista tarkoituksella enemmän ruokaa kuin tulee kerralla syötyä ja suunnittele tähteistä uusia aterioita. Esimerkiksi aterialta yli jäänyt riisi on herkullista kun sen maustaa ja paistaa seuraavana päivänä. Niin riisit kuin kypsät pastat ja perunatkin voi myös heittää salaatteihin, keittoihin ja patoihin, tai vaikka gratinoida.
3. Ei kannata säikähtää, jos maidon, jogurtin tai kermaviilin parasta ennen päiväys on mennyt vanhaksi. Jos laatu on hyvä, voi nesteet käyttää vaikkapa lettutaikinaan.
4. Yksinasuvan kannattaa purkaa isot leipäpakkaukset pienempiin pusseihin ja laittaa pakkaseen. Näin saa aina tuoretta leipää eivätkä loppuleivät ehdi kuivua.
5. Leipiä voi myös kuivattaa uunissa koviksi korpuiksi. Sama käsittely sopii myös kahvileiville.
6. Tähteistä munakkaaksi! Täytteeksi sopii melkein mikä vain: vihannekset, perunat, pasta, riisi, juusto, liha, jne.Tarvitset vain hiukan maitoa tai vaikka ruokakerman jämät kruunataksesi koko komeuden.
7. Sauvasekoitin on ruokajätteen vähentäjän kaveri. Sillä saat soseutettua niin pehmenneet tomaatit kuin nahistuneet paprikat ja juureksetkin. Lisää vaikka pastakastikkeeseen. Ylikypsille hedelmille ja marjoille sopii vastaava käsittely, ja valmiit soseet voi käyttää vaikkapa smoothieen, jogurttiin tai rahkaan.


Teksti Katja Kivikoski

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy