Äänestääkö vai ei, siinä pulma
Minä ainakin aion, niin kauan kuin se on oikeuteni ja toisaalta velvollisuuteni!
Viime aikoina politiikka on tuntunut menettävän kiinnostusta tavallisten kansalaisten silmissä. Enää ei ole arvostettu asia toimia politiikassa, ainakaan valtakunnan politiikassa, kuin tietyissä piireissä. Tämä näkyy myös äänestysinnokkuudessa. Politiikkoja pidetään oman edun tavoittelijoina, joita ei tavallisen kansan mielipiteet kiinnosta. Mutta siinähän on juuri demokratian ydin!
Jokainen kansalainen omaa mielipiteen kaikista asioista maan päällä. On politiikkaa lähteä puolustamaan ja ajamaan eteenpäin omia aatteitaan. Olkoon se sitten kansalaisjärjestössä, asukasyhdistyksessä tai valtiollisissa vaaleissa. Kun ehdokas ilmoittaa omat mielipiteensä, on kansan päätettävä sopivatko ne hänen omiin ajatuksiinsa maailman menosta. Jos sopivat - hän äänestää tai puoltaa ehdokkaan valintaa. Juuri oman edun tavoittelu vie demokratiaa eteenpäin.
Mutta miten tämä kaikki liittyy kestävään kehitykseen? Paljoltikin, sillä demokraattisissa maissa ympäristöasiat tulevat huomioon otetuiksi, kun mielipidettään ei tarvitse salailla. En väitä demokratian olevan mikään täydellinen ratkaisu maailman ongelmiin, mutta se avaa keskustelu- ja sopimiskentän monille tärkeillä asioille. Siksi minä haluan vaikuttaa äänestämällä, kuka asioista maailman foorumeilla päättää.
Koska EU:n direktiivit ovat aina vahvempia kuin kansalliset lait, on Unionissa vaikuttaminen todella tärkeää, vaikka oma eduskunta tuntuisikin läheisemmältä itselleen. EU:ssa vaikuttaminen on tärkeää myös maailmanlaajuisten ympäristösopimusten aikaan saamiseksi, sillä EU-maat yhdessä luovat vahvan vastapainon muun muassa USA:n maailman herruuteen.
Äänestäessäsi EU -vaaleissa saat mahdollisuuden vaikuttaa kuka juuri sinua ja aatteitasi edustaa maailmalla. Ja kuten vanha sanonta kuuluu: jos et tee mitään asian hyväksi on turha valittaa. Minä ainakin yhdyn lauseeseen; nuriseminen on todella helppoa, asioihin tarttuminen äänestämällä melkein helpompaa! Ja jos et löydä vaaleista itsellesi sopivaa ehdokasta niin miksi et itse lähtisi ehdolle? Tämä maailma tarvitsee vaikuttajia, erityisesti sellaisia ketkä haluavat saada äänensä kuuluviin.
Siksi minä äänestän nyt ja tulevaisuudessa! Toivon koko sydämestäni, että niin teet sinäkin!
2.6.2004 Anna Koivisto
Lisätietoa Internetissä:



