Saaristomeri
På svenskaIn English

Eettinen kuluttaminen on päänvaivaa aiheuttava trendijenni vainioranta1


Eettistä kuluttajaa arveluttaa ostaa tuote, jonka alkuperä on epäselvä tai ympäristövaikutukset ovat suuret. Tietoa tuotteiden sosiaalisista- ja ympäristövaikutuksista on vaikeasti saatavilla, siksi tuotteiden eettisyyden arviointi on usein vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Silti yhä use-ampi kuluttaja pyristelee eettisen kuluttajuuden tielle.

Suomalaiset ovat pohjoismaalaisista kaikkein kiinnostuneimpia tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden tuotanto-olosuhteista, kertoo tuore pohjoismaisten Kuluttajajärjestöjen tekemä kysely. Viidennes suomalaisista kertoo ottaneensa selvää tuotteen valmistusolosuhteista ostospäätöstä tehdessään.

Edelleenkin vain harvat kuluttajista ottavat tuotteiden eettisyyden huomioon jokaista tuotetta ostatta-essaan, sen sijaan yhä useampi kuluttaja ottaa tuotteiden eettisiä seikkoja huomioon. Kuluttajat näyt-tävät olevan halukkaita valikoivaan eettisyyteen. Tällöin eettinen kuluttaja haluaa ostoskäyttäytymi-sellään vastustaa ainoastaan tiettyjä eettisiä epäkohtia, joita voivat olla esimerkiksi lapsityövoiman hyväksikäyttö, ympäristön saastuminen tai eläinkokeet, kertoo Reetta Oksasen tutkielma eettisestä kaupankäynnistä.

Suomessa eettinen kuluttaminen on lähinnä luomu- ja Reilun kaupan tuotteiden ostamista. Luomu-myynti kasvoi vuonna 2006 yli 7 %, ollen 57 miljoonaa euroa. Samana vuonna suomalaiset ostivat Reilun kaupan tuotteita yli 22 miljoonalla eurolla, mikä oli 71 prosenttia enemmän kuin vuotta aiem-min.
Eettisessä kuluttajuudessa mikään ei ole yksiselitteistä

Toisinaan kuluttajan on vaikea arvioida mikä tuotevaihtoehdoista todellisuudessa on kaikkein eettisin. Kuluttaja saattaa joutua harkitsemaan esimerkiksi, onko eettisintä ostaa tuote joka on sosiaalisesti kestävästi tuotettu, vai tuote joka on ympäristöä vähemmän kuormittava.

Eettisen kuluttajuuden termiä eivät kaikki hyväksy. Kritiikin takana on ajatus siitä, että kuluttaminen on aina ympäristöä kuormittava teko, huolimatta siitä kuinka sosiaalisesti kestävää tai ekologista se on.  

Vaarana on, että tuotteiden eettisellä leimalla haetaan hyväksyntää kuluttamiselle. Eettinen kuluttaminen ei saisi lisätä kuluttamista, vaan sen tulisi korvata epäeettinen kuluttaminen. Ekologisuuden kannalta tärkeintä olisi pyrkiä ennen kaikkea kulutuksen vähentämiseen.
 
Suomen kuluttajaliitto auttaa eettistä kuluttajaa ahdingossa

Apua eettisen kuluttamisen ongelmiin voi hakea Suomen kuluttajaliiton avaamilta sivustoilta, Eettinen valinta. Sivuston tarkoituksena on tarjota vinkkejä niille, joita kiinnostavat omien kulutusvalintojen eettisyys.

Sivustoilta löytyy tietoa teemoittain autoilusta, rakentamiseen, kosmetiikkaan ja lasten leluihin. Sivuilta löytyy myös hakukone ja linkkejä muille asiaa käsitteleville sivuille. Vuoden alusta lähtien Suomen Kuluttajaliitolla alkaa toimia myös eettisen kuluttamisen puhelinneuvontapalvelu.


Jenni Vainioranta

Tulosta sivu
Poutapilvi web design Oy